Tervetuloa Huutijärvelle!

TERVETULOA HUUTIJÄRVELLE!

 

 

Tervetuloa

Huutijärvelle!

 

 

Huutijärven koulun pysäköintipaikalla 

testattiin kuntoa

ja kerrottiin kesäliikunnasta

Huutijärveläisillä oli kesäkuun alussa mahdollisuus testata mm. sitä monestiko pääsee kyykkyyn ja ylös puolessa minuutissa. Yli 20 kertaan pääsevä saa olla tyytyväinen tulokseensa. Myös käsien puristusvoimaa mitattiin sitä varten kehitetyllä mittarilla. Puristusvoima puolestaan juoruaa elinvoimasta, jopa pitkäikäisyydestä.

Kangasalan kaupungin nuorisotyön tavallisesti käyttämä Kyläkolli-auto kiersi liikuntaohjaajien ja mm. terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa myös mm. Kuhmalahdellaa, Sahalahdessa ja tullaan näkemään vielä mm. Ruutanassa. Liikunnan kesätarjonnasta kerrottiin testausten ohella.

Lähinnä Huutijärveä lienee Vesaniemi, jossa jumpataan lähinnä tiistaisin mm. käsipainoja käyttäen kesäkuun loppuun asti. Suoramalle pääsevät käyttävät keppiä ja Liutun rannassa kokeillaan kuminauhaa. Peiponpolulta Pikonkankaalta voi lähteä porrastreeneihin kahtena kesäkuun iltana ja mm. frisbeegolfia voi harrastaa lukion pysäköintipaikalta ja sauvakävelyä Kyötikkälästä.

Jos Huutijärven koulun info- ja kokeilutunti jäi väliin, ajele vaikka ma 8.6. Saarikyliin tai Vehoniemesn automuseolle tai Ruutanan Iskelän kentälle 15.6. Kaupungin kotisivuilta saa lisätietoja.

Kehonsa koostumusta voi mittauttaa mm Kangasalan pääkirjastossa ma ja ti 22.-23.6. kello 12-18 tai Prisman infopisteellä to-pe 25.-26.6.

 

 Liikunnanohjaaja Paula Mattila kertoi Kangasalan kaupungin liikuntarjonnasta huutijärveläisille koulun pysäköintipaikalla kesäkuun alussa. Paljon on mahdollisuuksia jo polkupyöräetäisyydellä Huutijärveltä. 

 

 

 

Eveliina Pesonen oik. opasti  shortgolfin riemuihin. Tavoitteena oli lyödä karvainen pallo kiinni pyöreään tauluun, jossa oli  tarrapinta.  Kyllähän se Sannaliisa Ylätalolta onnistuu!

 

o  o  o

 

Tanja Mäensivu

TB-kahvion ruoriin

Tanja Mäensivu on heinäkuussa 2019 aloittanut  TB-kahvion omistajana apunaan niinikään jo huutijärveläisille tuttu Ansu Hiltunen.

Kahviossa on nyt entistä enemmän valoa ja tilaa, kun autotarvikkeiden myynnistä kahvion puolella on luovuttu.

Onnea uudelle yrittäjälle!

 

o  o  o

 

Ranta siivottiin
 
 
Taivaansininen traktorikin saatiin mukaan talkoisiin. Lätäköt tasattiin upeasti.
 
 
Ranta on jälleen siivottu ja upeaa jälkeä tuli, kun kaunis joskin tuulinen ilta houkutteli runsaasti huutijärveläisiä hommiin.
Kaikki eivät tyytyneet ihailemaan vettä rannalta. Kaksikin uimaria hyppäsi illan mittaan veteen, joka oli vain 14-asteista Kiitos selviytymisestä ilman paleltumista kuuluu rohkeudelle ja neopreenivarusteille.
Suurimpien rantaleppien katveeseen sopisi vielä toinenkin betonirengas, nimittäin pystyyn ja polttopuiden plus istumalaudan kera. Lieneekö liikaa haaveiltu, kun ilkivaltaakin on runsain mitoin harrastettu?

Venepaikat maksettiin Rannikon Petrille, osakkailta 20 euroa ja muilta 30. Lisää tietoa on rannan ilmoitustaululla. Tärkeää on syksyllä muistaa nostaa vene rannan sijasta metsään asti, jotta ensi keväänä 2020 siivoaminen olisi helpompaa.

o  o  o  

 

           

Ylivoimainen ykkönen, kaikenikäisten suosikki: nuotio.

 
 
Nuotio ja lumenveisto
 
talvitapauksen vetonaulat
 
Kylätoimikunnan talvitapaus Venttiväylällä keräsi sunnuntaina 10. maaliskuuta nuotiolle, mäkeen, lumenveistoon ja kolkkaamaan joukon kaikenikäisiä täkäläisiä.
 
Lumen tajua oli kahdella joukkueella, joilla kummallakin oli lykkyä voittaa makeaa suuhunpantavaa.
Tyttöjen joukkueessa ahersivat Helena, Lilja ja Elsa, poikien teoksen loivat Leo, Touko ja Mico. Onnea joka iikalle!
Aila oli lainannut Eeva-Liisalta Vääksynpolulta hienot vanhat kolkkakiiturit, joita työnnettiin kohti merkkipaaluna toiminutta mäntyhalkoa. Ei aivan helppoa, mutta selvästikin Timpalla ja Tarjalla näkyi olleen lahjoja moiseen liu´utteluun.
Makkarat kypsyivät ja juttu luisti uusien ja vanhojen huutijärveläisten välillä. Timppa ja Elsa saivat taas lyhdynkin taivaalle. Huomattavan korkealle Vääksyn suuntaan  se nousi kunnes katosi näkyvistä.
 
Tyttöjen joukkueen teos.
Ja tekijät Helena, Lilja ja Elsa.
 
 Poikien hyvin  vaikkateokseen lyhdynkin. Leo, Touko ja Mico saivat sen aikaan.
 
 
Tällä energialla taivas saa pallon.
 
 
  o  o  o
 
 
 
 Hei me grillataan...
 
 
Ja Vesijärvelle kiitos
 
Kyllä huutijärveläinen tietää, että elokuun viimeisenä lauantaina tavataan kokolla ja kiitellään Vesijärveä kesästä, tällä kertaa ainutlaatuisen kuumasta.
 
Mistä on kokkoilta tehty? No ainakin näistä:
 
o valtakunnallisesta luonnon päivästä, jota sattumoisin vietettiin juuri Huutijärven kylätoimikunnan kokkoiltana
o lämmöstä sekä säässä että  kokolla ja ihmisten välillä
o jakokunnan tehomiehen Petrin hankkimasta turvallisesta tulisijasta ja keväällä hakkaamista kuusista, lepistä ja pihlajista
o piiiitkistä makkarakepeistä
o tiedosta, että järvestä nousee sitä kaikkien himoitsemaa kuhaakin
o nyyttäreistä, joissa kesän anti nousee esiin, kun kaikki kypsyy rysäyksellä tai sitten ihan vaan silkasta ystävyydestä kaupasta haettu sipsipussi
o terveisistä Penalle, Sepolle, Anjalle, Jarkille ja monelle muulle kylätoimikunnassa ja/tai järvellä puurtaneille illan perustajille
 
 
 
Ota pysty, saat taivaalta sinistäkin, Mauri neuvoi. Eikä suotta.
 
 
 
 Pökköä uunituoreeseen betonirenkaaseen. Petri jätti kesällä kalat rauhaan, mutta "verkostoituu" taas syksyllä.
 
 
Ilta tummeni hitaasti.
 
 
Pussitulet pääsevät oikeuksiinsa vasta pimeällä. Arkisista leipäpusseista tulee designvalaisimia.
 
 o  o   o
 
 
Keuruulaisia kylässä
 
Teboililla kahviteltiin kylätoiminnasta tietävien keuruulaisten kanssa, kun neljäkymmentä vierasta tuli Huutijärven kylätoimikunnan vieraiksi helatorstaina. Tutuiksi tulivat Vääksy, Pohtiolampi, TB-kahvion munkit ja linja-auton ikkunasta täkäläisiä maisemia myös Kuohunharjulta ja Jokioisista.
Kuusi keuruulaista kylää on laittanut hynttyyt yhteen ideoidakseen kylille eloa ja tulevaisuutta. Yhdistysmuodossa on saatu hankkeelle Leader-rahaakin, vetäjä Kati Hiiliaho kertoi.
Näitä sivuja luetaan sittenkin, sillä näihin tutustunut Hiiliaho otti yhteyttä ja veti retken enemmän kuin hyvällä säällä kotiin asti.
 
 
 
 
TB-munkki on käsite jo Keuruullakin.
 
 Bussilastillinen vieraita täytti kahvion, terassin ja pihan hetkessä. Matka jatkui Huutijärveltä vielä Eräjärvelle.
 

 
 o  o  o
 
 
 
Kurkistus kivikauteen
 
Huutijärven kylätoimikunta  järjesti Pohtiolammelle yleisötilaisuuden, jossa kerrottiin yli 8 000 vuotta vanhasta Sarsan asutuksesta.
Aulis Aarnio kuvaili kivikauden elämää jäiden sulattua ja Heikki Mäenpää kertoi adoptiohankkeesta.
 

Pohtiolammen kahvilassa ja rinteen maastossa tutustuttiin Sarsaan, sen Suomen vanhimpaan keittiöön, saalistuksen kannalta hyvään entiseen niemeen ja alueen reunaan nykyisen ratsastuskentän äärellä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina sopusäässä.

Huutijärven kylätoimikunnan puheenjohtaja Anja Aarnio oli tyytyväinen noin 60 kuulijan tilaisuuteen, jossa kuultiin kää- ja kivikaudesta professori Aulis Aarniota ja Sarsan hankkeen tapahtumia tuottavaa Heikki Mäenpäätä.

Kangasala-Seuran puolesta puheenjohtaja Markku Meurman on kesäkuun alussa allekirjoittanut adoptiosopimuksen Sarsasta, jossa töitä riittää monellekin vapaaehtoiselle ja heidän kumppaniyhteisöilleen kuten Wääksyn kartanolle maanomistajana, Pohtiolammelle, Huutijärven kummikoululle ja sen oppilaskunnalle ja kylätoimikunnalle. Pirkanmaan maakuntamuseo kehittää Adoptoi monumentti -toimintaa myös valtakunnallisesti. Jo yli 400 vapaaehtoista on mukana ohjelman piirissä. Vapriikki on julkaissut esimerkkejä.

Suomesta ei löydy Sarsan vertaista, vaikka esimerkiksi kuoppaliesiä on niinkin lähellä kuin mm. Eurassa tai Lempäälässä. Ne vain ovat nuorempia.

 

Aarnio virittyi

Eero Arosta

Asian harrastajaksi esittäytynyt professori Aulis Aarnio veti mielenkiintoa herättävistä naruista kuin aikoinaan opettajansa Eero Aro. Hän muistutti, että jääkausi oli lähes miljoonan vuoden pituinen. Sen viimeisin vaihe koettiin Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa 115 000–10 000 vuotta sitten. Täällä jää oli jopa kolmen kilometrin vahvuista. Kun se oli sulanut, syntyi simpukasta nimensä saanut Yoldiameri, jonka korkeus käy ilmi Kirkkoharjun eteläreunaan pystytetystä muistomerkistä. Suomi oli saaristomerta, maa alkoi kohota ja yhteys Atlanttiin katosi. Näin syntyi kotilosta nimensä saanut suuri Ancylusjärvi. Sen vaiheen lopulla alkavat ensi merkit ihmisistä joskus 9 500 vuotta sitten.

Täällä Vesijärvi ja Längelmävesi virtasivat Sarsankosken kautta Kokemäenjokeen aina Pohjoismaiden suurimpaan luonnonmullistukseen saakka eli vuoteen 1604, jolloin koski kuivui.

–        Tätä ei ole Kangasalla juuri kukaan hyödyntänyt paitsi Ramppi-teatteri, Aarnio nauratti ja vieritti tosissaankin paineita Mäenpään suuntaan tapahtumien ja tunnettuuden puolesta.

 

Ensin heinät,

sitten eläimet

Ennen ihmistä tulivat kasvit, ja niistä pioneereina heinät, sarat, maruna, hanhikit, pihatattaret, vaivaiskoivut, Aarnio luetteli. Sitten kun kasvullisuus oli peittänyt maan ja kasvit tarjosivat ravintoa, tulivat linnut ja niiden jälkeen esimerkiksi jyrsijät. Puuvartisista kasveista ensimmäisenä tuli koivu, sitten haapa ja niiden jäljessä mänty, joka sai aikanaan yliotteen. Kun lehtimetsät olivat vallanneet Suomen alueen, vuorossa seuraavat idästä tulijat olivat mm. hirvet, peurat, kauriit, ketut, jänikset.

Skandinaviaan saapui ensin hylkeenpyytäjiä, kun vihdoin tuli ihmisten vuoro. Aarnio kuvaili, etteivät ensimmäiset ihmiset suinkaan heti asettuneet vakituisiksi asukkaiksi. Jos aivan ensi sarsalaiset tulivat kenties jo 9 000 vuotta sitten, kiinteä asutus muodostui vasta pari tuhatta vuotta myöhemmin.

Jos Pohtiolampi nyt on kansainvälinen lintupaikka, kivikauden sarsalaisetkaan eivät suomea puhuneet.

–        Asukkaita on koko Suomessa arveltu olleen 7 000 vuotta sitten kaikkiaan 3 500–7 000. Alueella puhuttiin monia eri kieliä, jotka eivät olleet sukua suomalais-ugrilaisille kielille.

Koko maailmassa puhuttiin maanviljelyn alkaessa noin 15 000 kieltä, kullakin vain muutama sata käyttäjää.

 

Ei vain yksi vaan

21 asuinpaikkaa

Sarsassa on kyse noin neliökilometrin suuruisesta alueesta, jolla tiedetään olleen ainakin 21 asuinpaikkaa silloisen vesiuoman varrella lähtien Ponsantien ylittävän sillan tienoilta. Huutijärven entisen risteyksen vaiheilla eli Sarsankosken niskalla asutus haarautui Sarsankosken varteen ja Pohtion suuntaan.

Aarnion mukaan on kaksi pääsyytä siihen, miksi Sarsasta muodostui tärkeä asuinpaikka. Avoimena läpi vuoden virtaavaan koskeen nousi mm. lohta ja vesistöt sulkevat Sarsankosken suulle eräänlaisen niemen, johon oli helppoa ajaa suurriistaa, etenkin hirviä ja peuroja. 

Tänne tultiin sekä etelästä että idästä. Metsästys, kalastus, marjat, sienet ja juuret tarjosivat elannon. Elämä ei kuitenkaan kestänyt kuin nelisenkymmentä vuotta, joten harva nykyihminen todella tahtoisi tilanteeseen, jossa piti jotenkin selviytyä hengissä seuraavaan päivään.

Kunniaa myös

suutarin hevoselle

Suutari Anton Aution osuus oli ratkaiseva Sarsan monille arkeologisille kaivauksille. Aarnio antaa kunniaa myös hänen Jekku-hevoselleen, joka ei hievahtanutkaan, jos kuormaa oli liikaa. Hiekkalasti piti kerran purkaa ja silloin Autio löysi oudon vanhaksi arvioimansa esineen, toimitti sen Kansallismuseoon Sakari Pälsille, joka tuli kaivamaan 1923. Sittemmin on kaivettu paljonkin 1930-luvun lopulta nykypäivien pelastusoperaatioihin esim. risteystöiden tai putkien vetämisen alla. Aarnio mainitsi tutkijoista esimerkiksi Henrik Meinanderin 1950-luvulta ja toisen polven arkeologin Kirsi Luodon nyt 2010-luvulta.

Heikki Mäenpää ylisti sekä tämänvuotista Sakari Pälsin ensimmäistä kunnon elämäkertaa että Pälsin itse kirjoittamaa teosta  Kova mies ja nimetön. Niiden kanssa moni kangasalalainen pääsee elämänmakuiselle retkelle muinaisuuteen ja tieteentekoon.

Mäenpään mukaan Birgit Rydman vaikutti ratkaisevasti kuoppalieden kunnostukseen 1971. Nyt hänen lapsenlapsensa Sonja Leskinen oli allekirjoittamassa Adoptoi monumentti -sopimusta. Emeritusprofessori Heikki Toivonen on tutustunut alueen eläimistöön ja kasveihin.

Viljaa tuotiin Laukosta ja pitkin Kokemäenjokea Sarsankosken 12 myllyyn jauhettavaksi. Kun koski kuivui, asiasta tiedettiin Vatikaanissa asti.

–        Muinaispolkua mietitään nyt. Kunnan viranhaltijat ovat jo käyneet paikkaa katsomassa. Harrastaja-arkeologitkin ovat tulossa ja Kansallismuseon edustaja kävi toissatalvena.

Marjatta Pöllänen

 

Lisätietoa:

Adoptiosta: http://adoptoimonumentti.fi/;

Hyviä käytäntöjä Vapriikin julkaisemana: https://issuu.com/vapriikki/docs/adoptoi_monumentti_iso

Kangasala-Seuran puheenjohtaja Markku Meurman allekirjoittaa Adoptoi monumentti

-sopimuksen  Pohtiolammen kivikautisen asuinalueen huolenpidosta Pohtiolammen "Päällikönniemessä" kesäkuun alussa. Maanomistaja, Wääksyn kartanon omistaja Sonja Leskinen (vas.) ja Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kreetta Lesell (oik.) seuraavat vieressä. Takana seisomassa Pohtiolammen toimijoiden Jouko Alhainen (oik.) sekä Kangasala-seuran Heikki Mäenpää. Kuva: Heikki Koivunen.

 
 
 Kuoppaliesi on rakennettu 1971 sellaiseksi, kun sen arvioidaan olleen yli 8 000 vuotta sitten.
 

 Vas. takana Heikki Mäenpää, Aulis Aarnio ja Anja Aarnio.

 

 Jouko Alhainen on paljon rakentanut Pohtiolammen aluetta.

 

 Heikki Toivonen tuntee alueen kasvit ja eläimet.

 Laki suojaa ja täällä on jo kaivettu.

 

 Kevätkesä tarjosi kielon ja tuomen tuoksua parhaimmillaan Sarsaan tutustujille. Heikki Mäenpää arvioi matkan noin 600 metriksi.

 

Heikki Mäenpää ja Jouko Alhainen kertovat niemestä, jolla oli helppo pyydystää isompaa riistaa kuten hirviä ja peuroja.

 

 

 o   o   o

 

Kivikautinen keittiö

ehostetaan näytteille

”Edustamamme yhteisöt ovat valmiit tekemään yhteistyötä Pohtiolammen kivikautisen asuinpaikan ja lieden huolenpidossa, hoidossa sekä niiden kehittämisessä Monumentin adoptointi -mallin mukaisesti. Tätä sopimusta tarkennetaan maanomistaja Sonja Leskisen ja Kangasala-Seuran välisen Kangasalan Pohtiolammen muinaisjäännöksen adoptointisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

6.12.2016   

Wääksyn kartano, maanomistaja Sonja Leskinen

Kangasala-Seura, Markku Meurman

Pohtiolammen toimijat, Jouko Alanen

Huutijärven kummikoulu, Timo Koskela

Huutijärven kummikoulu, oppilaskunta, Pinja Hokkanen

Huutijärven kylätoimikunta, Anja Aarnio

Konseptointi, sisältö-&tapahtumatuotanto, Heikki Mäenpää”

 

Tällainen asiakirja allekirjoitettiin Kangasala-talossa viime itsenäisyyspäivänä.

Sarsan  kivikautinen alue sijaitsee Wääksyn kartanon mailla Huutijärvellä.

Kangasalalainen Heikki Mäenpää kävi helmikuussa 2017 Teboilin kahviossa kertomassa kylätoimikuntalaisille Sarsa-suunnitelmista. Mukana oli toinenkoin Heikki,  Sarsa ry:n puheenjohtaja Heikki Reskola.

Mäenpään mukaan hanke liitettiin itsenäisyyspäivänä tehdyin allekirjoituksin Suomi 100 -tapahtumiin. 

–        Sarsa on oikeasti iso juttu – ja hauskakin, Mäenpää hehkuttaa.

Adoptointiasiakirjat ovat Museoviraston hallussa.

 

Sarsa-lähteitä

–        Isosti ei aloiteta. Keväällä pääkohde on kivikautinen keittiö Pohtiolammen rinteessä.

Alue on kuitenkin isompi kuin se kasa kiviä, josta on löydetty ruukunkappaleita, jopa muinaishautakin, kuten Pirkanmaan maakuntamuseon monisteesta käy ilmi. Sen on laatinut arkeologi Vadim Adel käsikirjoitukseksi näyttelyyn, joka on pidetty vuonna 2004, kun Sarsan kuivumisesta oli kulunut 400 vuotta.

Sarsan kosken partailla oli useita myllyjä, parhaimmillaan tusinan verran. Kun maa nousi ja veden virtaus loppui, loppuivat myös työt.

Karttojen lisäksi Mäenpää esitteli myös aivan uutta, nimittäin Sakari Pälsistä  tänä talvena 2017 ilmestynyttä elämäkertaa.  Sakari Pälsi, elämä ja työt –teoksen  ovat kirjoittaneetJukka Relas ja Mirja Metsola, joka on valmistanut myös laajan televisiodokumentin Pälsistä.  Pälsiä tarkastelevat useat kirjoittajat mm. tämän kotiseudulta Lopelta.

 Sarsan kaivauksiin päästiin, kun varppeilla ollut pikku poika Sakari Autio löysi 1920 kolme sileäksi hiottua kivitalttaa ja kertoi niistä isälleen suutari Anton Autiolle. Autio kirjoitti Sarsasta Kansallismuseoon silloiselle Museoviraston päällikölle Sakari Pälsille. Pälsi saapui 12. syyskuuta itsekin toteamaan, että nyt on kaivettava. Samoihin aikoihin hän kiersi myös Ylöjärvellä, Äänekoskella ja Laukaassa. Pälsi jatkoi kaivamista seuraavana vuonna 1921 ja palasi Sarsaan vielä kahdesti, 1923 ja 1932.

Sakari Pälsi (1882–1965) kirjoitti itse romaanin nimeltä Kova mies ja nimetön. Se ilmestyi vuonna 1950 ja sitä on siteerattu myös elämäkerrassa. Mäenpäällä oli tämäkin teos mukanaan.

Yksi hyvä lähdeteos Sarsaan on monen huutijärveläisen kirjahyllyssä jo valmiina, nimittäin kyläkirja Vorssinmantaa ja muuta hiekkamaan historiaa Huutijärveltä. Sitä kannattaa selata aivan alkusivuilta. Käy ilmi, että tulisija ja astianpalat ovat ainakin 7500–8000 vuotta vanhoja. Tätä varhemmaksi tuskin tulevakaan tutkimus asutusta ajoittaa. Heikki Reskolalla on tähän hyvä syy:

–        Jääkauden takia asuttaminen ei olisi onnistunut.

 

Tarinallistettavissa

Sarsasta löytyi useitakin tulisijoja, asumusten jäänteitä ja jätekuoppia.

–        Materiaalia on paljon ja se on tarinallistettavissa, Heikki Mäenpää kertoo.

Kylätoimikunnan jäseniä käy kämmentämässä myös Ponsan suunnalla asuva ohjaaja ja äänisuunnittelija Ilmari Huttu-Hiltunen. Hän on valmistanut Liikenneturvalle valtakunnallista kouluikäisille suunnattua elokuvaa, joka on kuvattu Kangasalla. Se toteutettiin ns. 360-videotekniikalla. Sarsasta olisi mahdollista tehdä samankaltaista materiaalia niin, että ensin näytettäisiin paikkaa nyt ja sitten virtuaalista todellisuutta vuosituhansien takaa, kun ihmiset liikkuvat, työskentelevät ja lepäävät omassa asuinympäristössään.

Arkeologian harrastajayhdistys Sarsa ry perustettiin  1999 Pirkanmaan maakuntamuseon aloitteesta. Sen hallituksessa ei kangasalalaisia ole. Reskola on Pälkäneeltä.

Nimi Sarsa otettiin käyttöön mm. siksi, että muinaismuistoalue on hyvin säilynyt, vaikka kivi- ja pronssikaudesta on tuhansia vuosia aikaa. Varsinaisella pronssikaudella Suomessa oltiin vielä vanhakantaisia, käytännössä kivikautisia.

Sarsaan ei kannata metallinpaljastimin hyökätä, sillä laki suojelee vanhimpia asuinpaikkojamme vain ammattilaiskaivantaan eivätkä vanhimmat kampakeraamiset esineet edes paljastu metallia ilmaisevissa laitteissa.

 

Kävelylle 4.6. ja muita varteenotettavia tapahtumia

Kansallismuseon esihistoriallinen näyttely avautuu huhtikuun alussa, kuin tilauksesta meille ”kivikauden kyläläisille”.  Huutijärveläisiä ja muitakin kiinnostuneita kutsutaan mukaan valistavalle kävelylle Sarsaan sunnuntaina 4.6.  Professori Aulis Aarnio esittelee Sarsan  historian, oppaana Heikki Mäenpää. Kesällä Kangasalan kotiseutumuseossa on esillä Sarsan esineitä, luvassa on myös Sarsa-opastuksia ja maakuntamuseon järjestämä kunnostusleiri elokuussa. Syyskuussa saattaa tulla ensimmäinen tapahtuma 12. syyskuuta, kun Sakari Pälsin saapumisesta tänne on kulunut päivälleen 97 vuotta. Joulukuussa Kangasala-talossa on esillä Jälkeen jääkauden -näyttely.

Lisätietoja:

www.adoptoi monumentti.fi/info/

www.sarsary.net

www.kangasala.fi/tietoa_kangasalta/historia/sarsa

 

 

Huutijärven kylätoimikunta kuuli Heikki Mäenpään ajatuksia Sarsasta

Ilmari Huttu-Hiltunen kertoi, että Sarsasta voisi tehdä virtuaalimateriaalia sekä paikan päällä kävijöille kännynsä käyttäjille että internetiin.

 o   o   o



Huutijärveä juhlittiin joukolla

 
Ja kakku maistui!
 
 20-vuotias kylätoimikunta tarjosi herkkukahvit entisille, nykyisille ja tuleville huutijärveläisille lokakuun viimeisenä torstaina ammattioppilaitoksella, joka nykyään kantaa nimeä Tredun Kangasalan toimipiste. Läsnä oli monta sellaista, jotka muistavat aivan hyvin nämä maisemat ennen koulua, jos myös aivan pieni vauvakin eli alle vuoden vanhasta  ysikymppisiin.
Iloinen puheensorina ja arvuuttelu, kukas sinä taas olitkaan täytti musisoinnin ja puheiden jälkeisen salin. Moni näki toisensa vuosikymmenien jälkeen, joku tuli vierestä, joku satojen kilometrien takaa. 
Ja kyllä, Huutijärven ydintä kuvaava kakku oli taivaallisen raikasta,  ja ne saaristoleivät, joiden päällä oli lohi- ja kinkkumousset... niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

 Siinä se on: Huutijärvi-kakku, mukana Siwa, Teboil ja vanha puukoulu, takana lohi- ja kinkkumoussesaaristoleipää, suolaista ja makeaa siis.
 
 Musiikkia ja puheita kuunneltiin tarkkaan.
 
Lohi- ja kinkkuleivät maistuivat ja kakku oli uskomattoman raikasta.
 
 Kylätoimikunnan puheenjohtaja Anja Aarnio toivoi kiinnostuneiden tulevan mukaan toimintaan, joka ei ole rekisteröidyn muodollista. Hän kertasi mm. toimikunnan alkuvaiheita ja vuosien tietaistelua.
 
 
 
Kangasalan kunnanjohtaja Oskari Auvinen kertoi tutustuneensa kyläkirjaan ja tunnusti, että kunnan tulisi ottaa mallia Huutijärven kylätoimikunnasta,jolla on rahaa muttei velkaa...Suomen toiseksi nopeimmin kasvavalle kaupunkiseudulle tulee kaikkiaan 100 000 uutta asukasta, hän ounaili tulevaisuuttamme. Siitä Huutijärvikin saa osansa. Uusia merkittäviä asuinalueita tulee nauhataajaman varteen. Kangasala on profiloitunut viihtyisän asumisen kuntana, jossa työpaikat ovat kävely- tai pyörämatkan ulottuvilla mm. uudella Tarastenjärven teollisuusalueella.Hän toivoi, että huutijärveläisten elävä ja aktiivinen elämänmeno jatkuu.
 
 
 Hanna Mattssonin luotsaamat Huutijärven alakoululaiset lauloivat ystävyydestä ja kuusen latvassa oksien alla olevasta oravanpesästä – suoraan sydämiin.
 
 
 
Paluumuuttaja Aulis Aarnio kertoi kotikylänsä vetovoimasta, muistutti mm. vuoden 1948 Huutijärven Yritys-nimisestä urheiluseurasta ja menneen entisen ajan yhteisöllisyydestä kylän persoonineen.
 
 Kaikki valmiina: vas. Edson Cupitao, Rimma Jusma, Hanne Kortelainen ja Hanna Tuominen ovat hotelli-, ravintola- ja cateringalan opiskelijoita.
 
 Myös kylätoimikunnan sihteeri Aila Suoanttila oli valmiina alkamaan juhlaa.
 
 Wellu Mäkisen perhe vasemmalla, oikealla ensimmäisinä ilmoittautuneet Maija ja Sannaliisa Ylätalo.
 
 
Mää olin sun lapsenvahtinas, Sirkka-Liisa Mäenpää kertoo Kari Gummerukselle.
 
Anja kuvakaappasi Hakalan pojat Kallen ja Mikon...
 
...ja onnellisesti eläköityneen Kaivo-ojan Jussin!
 
Tuoreella kunnanjohtajalla oli Huutijärven tietäjiä ympärillään, mm. vasemmalta Kangasalan Sanomien entiset päätoimittajat Olavi Smolander ja Elina Aro, Aulis Aarnio, ensimmäinen kylätoimikunnan puheenjohtaja Seppo Sarsama ja Leena Kalkamo-Aro oikealla.
 
 
Kustaa Salmisen perintöä piti elävänä Kangasalan aarre Leena-Maija Raukola, jolla on jo yli kolmen vuosikymmenen kokemus lasten ja nuorten musiikinopetuksesta. 
 
Kylätoimikunnan kokoontumispaikka leipomo- ja konditoriaopiskelijoiden ikuistamana. Eläköön!
 Puukoulu tässä.
 
 Ja Siwa tässä.
 
 
 Ilmo Salo tuli katsomaan koulua, jossa on työskennellyt sijaisopettajana.
 
Timo Valkama juonsi illan.
 
 
Näitä opettajia saa kiittää paljosta: Pirjo Kakko-Valkeapää ja Heidi  Kinnari.
 
Jorma Mölsä ajoi tapaamiseen Järvenpäästä asti.
Huutijärven alakoulun oppilaat kukitettiin Suomen ainoan ruusutarhan Ali-Marttilan ihanilla ruusuilla. 
 
Tepa ja Helvi arvostivat tarjoomuksia.
 
Vas. Kaarina Heikkilä ja Pekka Joutsiniemi, joka on alusta alkaen kuulunut kylätoimikuntaan. Keskellä Sirkka-Liisa Mäenpää, o.s. Piittala ja oikealla Päivi Joutsiniemi.
 
 Vas. kylätoimikunnan jäsen Piia Hatunen, Harri Honkanen ja Marketta Uotila.
 
 Näitä puhuttiin

Tässä Aulis Aarnion puhe kokonaisuudesssaan:

KOTIKYLÄNI VETOVOIMA

 Julkisessa keskustelussa puhutaan usein vetovoimatekijöistä. Niillä tarkoitetaan asioita, joiden perusteella ihmiset tai yritykset harkitsevat sijoittumista jollekin paikkakunnalle. Yritysten yhteydessä vetovoimatekijöitä ovat kunnan yritysmyönteisyys, saatavilla oleva tonttivaranto tai esimerkiksi liikenneyhteydet.

 Yksityiset ihmiset puolestaan pohtivat sellaisia asioita kuin palvelujen saatavuus, päiväkotien ja koulujen sijainti, koulumatkan turvallisuus, harrastusmahdollisuudet, jotkut ehkä myös historiallisia ja maisemallisia näkökohtia. Arvelen, että uudetkin huutijärveläiset, joita on tullut ja tulee koko ajan lisää, ovat joutuneet ja joutuvat noiden pohdintojen eteen.

 Oma  näkökulmani on toinen ja siihen on syynsä. Kun sisareni Anja ehdotti minulle esityksen otsikkoa, oli kummankin ajatusten pohjalla luullakseni sama asia. Olemme molemmat paluumuuttajia. Sellaisen ihmisen näkökulma, joka on tehnyt omaa uraansa ja rakentanut elämäänsä kaukana täältä, kokee palatessaan kotikylään toisin kuin se, joka tulee uuteen ympäristöön ja joutuu siihen ajan kanssa totuttautumaan. Otsikko antanee minulle oikeutuksen puhua omakohtaisesti. Onhan otsikkoon kirjoitettu ”Kotikyläni vetovoima” Siis minun kyläni. Omakohtaisesti puhuessani en vaadi kuulijoita jakamaan kokemuksiaan kanssani.     

Asuin yli 20 vuotta pääkaupunkiseudulla, mutta sinäkin aikana vietin kaikki kesät, lomat, jopa monet viikonloput Ristimäessä. Siellä kirjoitin suuren osan tuotannostani, alkaen väitöskirjasta. Kun 1970-luvun lopulla palasin Huutijärvelle pysyvästi, minusta tuli matkalaukkumies. Matkustin 3-4 kertaa viikossa aamuin illoin väliä Kangasala-Helsinki, koska työpaikkani oli silloinkin vielä Helsingissä. Loppu aika viikosta oli varattu ns. etätyölle. Se oli raskasta ja vaivalloista ja oikeuttaa kysymään, miksi ihmeessä takaisin Huutijärvelle? Onhan niitä paikkoja.

 Jätän sivuun monet henkilökohtaiset syyt. On muita asioita, jotka kaikki liittyvät minun identiteettikokemukseeni. Se mikä olen koulutukseltani tai ammatiltani, ei ole olennaista. Tärkeintä minäkuvani kannalta on se yksinkertainen tosiasia, että olen huutijärveläinen. Muistan kun johdin 1980-luvulla suurta kansainvälistä järjestöä, postini tuli eri puolilta maailmaa Huutijärven postikonttoriin, joka sijaitsi silloin nykyisen Siwan tiloissa. Jouduin monet monituiset kerran ulkomailla kertomaan, mikä ihmeen paikka on Huutijärvi, kun posti löytää perille, vaikka Huutijärven nimen edessä ei ole postinumeroa ja paikannimen allakin lukee vain Finland. Muualla on jopa alueilla tarkat numeronsa, kaduilla omansa. Olin ylpeä siitä, että Huutijärvi oli Huutijärvi ja Huutijärven posti oli hetken aikaa postimäärään suhteutettuna taatusti Suomen kansainvälisin maalaisposti. Matti Pitkon tapaan voi tähän väliin ottaa kevennyksen. Eräs hyvä ystäväni otti tavakseen lähetellä postikortteja matkoiltaan ulkomailla. Eräs kortti tuli Espanjasta. Siinä oli osoite: ”Aulis Aarnio, Suomi”. Perille tuli. Maailma oli silloin sillä mallilla.

Aikanaan posti lakkautettiin. Kunnioittaakseni Huutijärven paikallispostia tein postinhoitaja Ritva Rajamäen kanssa salaisen sopimuksen, jota vastaan hän auringontarkkana postineitinä harasi aikansa. Lopulta sovimme, että sain mennä postiin sulkemisen jälkeen, tarkalleen kello 17.01. Panin postitettavien joukkoon itselleni osoitetun Jaska Jokunen -kortin, ja näin tuli minulle taatusti viimeinen lähetys niin tärkeästä mutta nyt suljetusta postista. Kortti on minulla raameissa kotona.

Vastaus esitykseni otsikkoon voisikin olla lyhyt ja ytimekäs. Kotikyläni vetovoima on siinä, että olen huutijärveläinen. Se ei paljon kerro, koska täytyy voida edes jotenkin hahmottaa, miksi koen olevani luita ja ytimiä myöten huutijärveläinen. Teen siis uuden yrityksen tässä suunnassa.

 Olen eri yhteyksissä korostanut, että ihmisen identiteetti ei synny tulevaisuutta tavoittamalla. En löydä minuuttani pohtimalla, mikä minusta voisi isona tulla. Identiteetti syntyy peruutuspeiliin katsomalla. Mistä olen tullut, millaisen matkan olen kulkenut. Peruutuspeilistä löydän huutijärveläisyyteni rakennuspuut. Niitä on kolme: historia, maisema ja ihmiset.

 Minusta piti joskus tulla historioitsija. Ei tullut, mutta kiinnostus menneisyyteen jäi. Siihen on monia syitä. Oma äitini oli menneen muistelija, samaten Kalle Vuolle, Lentolan Kalle, isäni eno. He olivat tarinankertojia aikana, jolloin ei ollut televisiota eikä tietokonepelejä. Tarinat liittyvät usein menneisyyteen, paljolti Kangasalan historiaan ja kuljettivat nuoren pojan mielikuvitusta mukanaan. Kun nyt, vuosikymmenten mentyä seison kotitaloni Ristimäen portilla, palautuvat tarinat mieleeni, eivätkä vain tarinat, vaan kylän menneisyys. Näen silmissäni, mistä nimi Ristimäki tulee. Sillä paikalla oli rajaristi. Pentti Lyytikänpoika piirsi rajaa omistamiensa maiden ja Hämeen miesten maitten välille. Raja alkoi Huutijärven kylän rannasta, nousi ylös mäelle, jossa oli rajaristi ja kulki sieltä mutkitellen Joutsiniemen tienoille. Pentti Lyytikänpoika ei ollut mikä tahansa maanomistaja. Hän omisti kaiken maan Porin seudulta Ristimäkeen, sieltä Sääksmäelle ja Hämeenlinnan suuntaan. Seisoessani portilla koen seisovani historiallisella maalla.

 Eikä siinä kaikki. Kun nostan katseeni, muutakaan historiaa ei tarvitse kaukaa hakea. Se on katseen ulottuvilla. Näen Pohtiolammen suunnalla muinaisen Sarsankosken partaat. Parinsadan metrin päässä portilta kohisi eteläisen Suomen mahtavin virta, Sarsankoski, jonka varrella oli maineikas ja vauras myllykylä, kaiken kaikkiaan kaksitoista myllyä. Tammerkoski oli puropahanen kolmine myllyineen Sarsan rinnalla. Koski kuivui 1604 ja jäljelle jäi vain muisto, mutta ihminen on siinä onnellisessa asemassa, että hän pääsee ajatustensa myötä paljon näkökenttää kauemmas.

 Yhdeksäntuhatta vuotta aikaisemmin Sarsankosken partaalla ja Längelmäveden puoleisilla rannoilla asui kivikauden ihminen. Hän metsästi suurriistaa, kalasti, muovasi astioita, valmisti turkiksista vaatteita. Saamme kiittää suutari Anton Aution hevosta Jekkua siitä, että tiedämme noiden muinaisten esi-isiemme olleen Sarsan kuohujen äärellä. Autio oli hiekanajossa. Jekku oli erittäin tarkka kuormasta. Jos sitä oli liikaa, se ei hievahtanutkaan. Kun Autio jatkoi lapioimista, Jekku käänsi päätään ja ilmoitti, että jo riittää. Autio tasasi lapiolla kuormaa ja silloin ne löytyivät, kaksi kivikautista talttaa. Autio oli suutarien tapaan viisas ja valveutunut. Hän toimitti taltat Sakari Pälsille Kansallismuseoon, ja niin maan kätköistä paljastui Pälsin kaivauksissa kenties rikkain kivikautinen löydösalue Suomessa. Ihan Pohtiolammen tuntumasta.

Aikanaan paikalla oli opettajani Eero Aron aloitteesta kivikautisen lieden jäljitelmä ja hyvät viitoitukset. Nykyisin siellä on miehenkorkuista heinää, puustoa ja kyltit ovat lahonneet maahan. Niin yhtä maan arvokkaimmista löydösalueita täällä kunnioitetaan.

 Eikä historia tähän pääty. 1500-luvun lopulla Pohjanmaan talonpojat nousivat kapinaan esivaltaa vastaan ja alkoi Nuijasota. Kun nuijamiehet olivat matkalla kohti Kokemäenjokea, he yöpyivät tiettävästi jotakuinkin siinä, missä Leena ja Tarmo Päivärinnalla on kauniisti entisöimänsä koti, entinen Osuuskauppa. Ennen kuin nuijamiehet jatkoivat matkaa lopulliseen häviöönsä Nokianvirralle, he polttivat sivutöinään Vääksyn kuninkaankartanon maan tasalle. Nuijamiehet jättivät sentään jäljelle yhden asian: tiennimen ”Nuijamiehentie”.

 Toinen minuuttani syvästi muovannut, Huutijärveen erottamattomasti liittyvä asia on maisema. Kun kuljen kirkolle Huutijärven harjun kautta, en väsy katsomaan järvelle. Voin kuvitella, että toiselta puolelta katselee järveä Zacharias Topelius, joka antoi pienen linnun, mustapääkerttusen laulaa ilmoille Sylvian laulut, yhtenä niistä Kesäpäivä Kangasalla, toinen iki-ihana, vaikka ei kotipitäjäämme liittyvä, on Sylvian joululaulu. Sama lintu siinä laulaa kaihoaan. Topeliusta ja minua yhdistää sama asia, rakkaus maisemaan, jota voi hyvällä syyllä sanoa yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Tapani on ollut sanoa, että annan kyllä muidenkin katsoa maisemaa, mutta omaksi en anna, sillä olen tallettanut sen sisimpääni.

 Ja jos haluaa etsiytyä toiseen paikkaan, missä voi hiljentyä sykähdyttävän maiseman ympäröimänä, kannattaa tehdä patikkamatka Keisarinharjulle. Turhaan ei legenda kerro keisari Aleksanterista, joka Suomen matkallaan vietiin Keisarinharjun laelle. Keisari katseli maisemaa lumoutuneena ja sanoi: Tämän täytyy olla se paikka, jossa Paholainen kiusasi meidän Herraamme. Legendat ovat legendoja, mutta maiseman häikäisevää kauneutta se samenna.

 Olen itse yrittänyt kaunokirjallisuuden keinoin tehdä kunniaa Keisarinharjun näkymille, romaanissa Münsterin kirjuri, jonka alussa Matias Forsenius -niminen nuori mies lähtee Sarsan partaalta nyytti olalla kohti Turkua ja parempaa elämää. Hänkin pysähtyy niin kuin keisari vajaat kaksisataa vuotta myöhemmin ja hänkin painaa maiseman mielessä. Se on hänen kotiseutunsa kuva.

 Kaksi huutijärveläisen identiteettini paalua on näin juntattu maahan, historia ja maisema. Jäljellä on kolmas, kenties lopulta se kaikkien tärkein, minun kasvuympäristöni, lapsuuteni Huutijärven entisen ihmiset. Kun muistelen heitä, havahdun usein siihen, kuinka pieni kylä Huutijärvi silloin oli. Ei ollut Haakentien varren taloja, ei Tommilanrinnettä, Marttilanrinnettä, saati Mäyrävuorta. Kylä asettui laajastikin ottaen maantienvarren molemmin puolin Luotosen mäeltä alas Vääksynjoen sillalle. Muistini kulkee vieläkin kohtuullisella tarkkuudella tienvartta talo talolta, ja sellainen ajatuskävely nostaa esiin myös heidät, jotka taloja asuivat. Kaikki jo mullan alla.

 Kylänraitti on asteittain ja huomaamatta muuttunut, ajan hammas on nakertanut kyläkuvaa, mutta hämmästyttävää kyllä, pystyn helposti tunnistamaan muuttuneestakin kyläkuvasta vanhan kylän ytimen. Ja sitä ajatellessani kylän ihmiset vaeltavat ohitse niin kuin helminauhassa. He olivat tavallisia suomalaisia, useimmat asuivat nykymitoilla hyvinkin vaatimattomissa oloissa. Heistä ei saa kuin muistoja kultaamalla ajan suuria sankareita. Mutta ajan kuluminen ei ole vienyt heiltä persoonallisuuden hohtoa. Jokin pieni häivähdys tulee esille siinäkin, millaisia nimiä kyläläiset ihmisten puheissa kantoivat. Kylässä asui kaksi Helmisen emäntää. Heidät erotti nimien mukaan. Toinen oli Matto-Helmiskä, toinen silmälasihelmiskä. Syntymässä lyhytjalkaiseksi jäänyt Yrjö Helenius, mainio mies muuten, oli pikku-Yrjö, tokkopa kaikki Yrjön sukunimeä edes tiesivät, mutta ei häntä ruumiinvamman takia myöskään kiusattu. Meille postimerkinkeräilijöille Yrjö oli oivallinen kumppani. Hänen kanssaan saattoi käydä reilua kauppaa ja hän arvosti sitä, että kylän pojat antoivat hänen kokoelmalleen arvoa.

Heistä riittäisi kertomista. Oli Forssin Manta, Ojasen Kaisa, Ilomäen Elli, legendaarinen postineiti Anna Seppälä,  ja oli Weismannin Aaku, Rannan veljekset, Luotoharjun Väinö, Tuomisen Erkki, kaikki sodankäyneitä miehiä. Heillä oli oma persoonallisuuden hohtonsa, ja jokainen heistä olisi laulun arvoinen. Joku heistä kykeni suoranaisiin arjen sankaritekoihin. Sellainen oli Vihtori, Vikki, Lahtinen, timpuri ja kaivonkaivaja. Hänen kättensä töitä on esimerkiksi Ristimäen kaivo. Lapiolla kaivettu 32.5 metriä syvä reikä moreeniharjuun, pohjalla on 50 sentin renkaat. Käsittämätön suoritus yhden miehen kaivamaksi. Sitä paitsi kaivo on niin suora, että kun alhaalta katsoo, näkyy sinistä taivasta ikään kuin puolen kuun verran. Olen itse sen monet kerrat todennut siellä aikanaan vesipumppua huoltaessani.  

 Sellaiset suoritukset tahtovat unohtua, vaikka tekijät ansaitsisivat sankaripaaden niin kuin Limperin Hilma Veikko Lavin laulussa. Nouskoon sen vuoksi vielä yksi arjen sankari esille unohduksen verhon takaa. Hänen elämänsä kuvaa sellaista moraalikäsitystä, joka katosi kauan sitten jonnekin historian samettipölyn alle. Hän oli Nuuttilan Väinö, Osuuskaupan eli Päivärinnan naapurista. Väinö eli vaatimatonta, yksinkertaista elämää yhdessä sisarensa kanssa ja viljeli perunaa pienellä maatilkullaan. Mutta maatalon poika kun oli Saarikylistä, hänelle oli kauhistus katsoakin, jos naapurin perunoita uhkasi jäädä nostamatta. Siinä meni vaivalla kasvatettu Jumalan vilja hukkaan. Kun omat peruna oli saatu suojaan, Väinö meni talkoisiin sinne, missä apua tarvittiin. Ja tarvittiinhan sitä.

Kirjoitin kolumnin Väinöstä ja hänen talkoohaluistaan. Kun kirjoitus oli ilmestynyt, oveeni Ristimäessä koputettiin. Oven takana seisoi Väinö, joka kopeloi ikäkulun ruskean nahkasalkun sisältöä. Hän sanoi arasti: Tulin maksamaan, kun Te sillä tavalla minua kehuitte. Torjuin tietysti tarjouksen, mutta kun suljin oven, kostui silmänurkka. Väinö oli lajinsa viimeinen, vaatimaton, toisia ajatteleva ja toisen hyväksi toimeen tarttuva. Kuinka pitkä henkinen matka onkaan Väinön ajoista nykypäivään, jolloin moni on valmis maksamaan suuria summia saadakseen kuvansa lehteen. En osaa  aavistella, voisiko Väinön edustama moraali ja siihen liittyvä yhteisöllisyys enää koskaan palata edes tähän hyvien ihmisten asuttamaan nyky-Huutijärven kylään.

 Väinö Nuuttila on paras esimerkki siitä, mikä sittenkin ehkä syvimmin liittää minut identiteettini Huutijärveen, mikä on se vetovoima, josta otsikko puhuu. Se on vanha kyläyhteisö, nyt jo kadonnut, mutta muistissa elän vieläkin siinä maailmassa, jossa vartuin herkimmän lapsuuden ja nuoruuden vuodet. Niitä vuosia ei mikään sen jälkeinen ole huuhtonut pois mielestä. Ihmiset tunsivat toisensa, vastaantulijaa tervehdittiin, joskus vaihdettiin kuulumisia. Kuvaan kuuluivat tietysti myös juorut, kadehtiminen ja varmaan pahan puhumisetkin. Kateus on siitä merkillinen inhimillinen tuntemus, että sitä voi kokea niin köyhä kuin rikas. Aina on joku, jolla muka menee paremmin kuin toisella. Ei Huutijärvikään tässä katsannossa mikään kansansatujen onnela ollut.

 Meille senaikaisille pojille kylä tarjosi mahdollisuuden elää täydesti. Paljossa elämän täytti koulu, mutta urheilu sitäkin monipuolisemmin. Se oli käytännöllisesti katsoen osa jokaista päivää. Kesällä heitettiin keihästä, työnnettiin kuulaa, hypättiin seivästä ja korkeutta. Seipäät tehtiin itse samaten kuin jääkiekkomailat talvella, sukset paikattiin, sillä jollei paikannut, ei myöskään voinut hiihtää. Uusia suksia ei niin vain hankittu. Jääkiekkokenttäkin pidettiin itse puhtaana Lentolan lammella.

 Me keskenkasvuiset perustimme hiukan vanhemman Juhani Köpän johdolla oman urheiluseurankin, Huutijärven Yrityksen. Sen ohjelmassa olivat kaikki olympialaisissa esillä olleet urheilulajit. Kuinka moni meistä olikaan vuoden 1948 talvikisojen jälkeen Heikki Hasu tai Benjamin Vanninen. Minun idolini oli August Kiuru, iloinen karjalaispoika ja maailmanluokan hiihtäjä. Leikkasin sanomalehdestä Kiurun kuvan, kun hän pitkällä potkulla vei viestiä Suomen väreissä. Tarpeeksi kuvaa katseltua oli aika ottaa sukset ja aloittaa pitkän potkun harjoittelu. Sen salaisuudet eivät täysin auenneet, mutta harjoitus kannatti, sillä oli hienoa olla hetken verran August Kiuru.

 Olen kirjoittanut Huutijärven Yrityksestä Kangasalan Jouluun, joten jääköön sen maineikas historia näiden pikapiirrosten varaan. Yhden asian haluan ottaa esille, koska se piirtyy vahvasti minä- ja sitä kautta Huutijärvi-kuvaani. Kun tuli aika lopettaa Huutijärven Yrityksen toiminta, kokoonnuimme Ristimäen Kivirapulle lopetuskokoukseen. Siinä tilaisuudessa jaettiin myös kassaan kertyneet rahat. Me nimittäin saimme hiihtokilpailuista pääsylipputuloja Ristimäentien varren asukkailta. Juhani Köpän aloitteesta rahat annettiin joukon pienimmälle Mauri Jutilalle, jota olimme kiusanneet. Siinä eleessä on jotakin syvällistä siitä, mitä tarkoitan yhteisöllisyydellä. Episodi todistaa, että me olimme yhteisö, ja olen syvästi kiitollinen, että kohtalo heitti minut sen yhteisön jäseneksi. Sitä paitsi yhteisön elossa olevia jäseniä yhdistää tänä päivänäkin lämmin ystävyys.

Siinä se oli. Minun huutijärveläisyyteni ja samalla syy, miksi Huutijärvi veti paluumuuttajan isiensä maille. Tietysti iloitsen omalla kohdallani myös jatkosta. Viides polvi varttuu siinä samassa talossa, jossa kasvoin lapsesta nuoreksi.

 Mutta maailma on muutoin kovin paljon muuttunut. Entiseen ei ole paluuta. Olisi haihattelua uskoa, että nykyinen Huutijärvi voisi muodostaa, ikään kuin taikatempun voimasta, vuosikymmenten takaista muistuttavan yhteisön. Muutos on ollut liian iso, liian nopea ja se jatkuu. Ihmiset eivät enää tunne toisiaan, edes kaikkien naapureiden lapset eivät tervehdi ohitse kulkiessa. Meistä on kyllä nykyäänkin tullut muodollisessa mielessä kyläläisiä, asumme täällä, mutta yhteisö emme enää ole siinä mielessä, jossa kylän asukkaat olivat vuosikymmeniä sitten.  Enimmäkseen kohdataan Siwassa tai Teboililla tai ajetaan autolla toistemme ohi. Kättä heilauttamatta. Silti olen näkevinäni valoa.

 Soihtua kantaa Huutijärven kylätoimikunta. Sosiologisessa mielessä olisi itse asiassa selvittämisen arvoista, miten ja missä määrin kylätoimikunnat ja kyläyhdistykset korvaavat nykytodellisuudessa entisen kylän luonnostaan syntyneen ja kasvaneen yhteisöllisyyden. Uskon, että ainakin Huutijärven kylätoimikunnalla on tässä suhteessa tärkeä rooli. Ehkä meitä tulevaisuudessa odottaa sellainenkin aika, jolloin  mahdollisimman moni voisi tuntea ylpeyttä kertoessaan olevansa mukana Huutijärven kylätoimikunnassa.

 Omasta puolestani haluan esittää Huutijärven kylätoimikunnalle vilpittömän kiitoksen tästä ainutlaatuisesta juhlasta ja tietysti erityisesti siitä, että minulle varattiin tämä suuresti arvostamani tilaisuus puhua oman kyläni, Huutijärven väelle. Useinhan sanotaan, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

 Tässä kylässä on toimikunnan aloitteesta ollut paljon aktiviteettejä, mutta silti tässä lokakuisessa juhlassa on jotakin ainutlaatuista. Viitoittakoon se tietä tulevaisuuden yhteisöllisyydelle.

 

 Anja Aarnio esitti tämän tervehdyspuheen:

 

Hyvä juhlaväki, 

kuulimme huutijärveläisen, jo edesmenneen pelimannin Kustaa Salmisen polkan ja saksanpolkan. Kustaa Salmisen sävellykset saivat esittäjäkseen arvoisensa pelimannin, sinut Leena-Maija, kiitos.

Minulla on ilo toivottaa teidät kaikki, entiset, nykyiset ja tulevat huutijärveläiset lämpimästi tervetulleiksi. Lämpimästi toivotan tervetulleeksi myös vieraamme vähän kauempaa, Pikonkankaalta, kunnanjohtaja Oskari Auvisen.

Juhlan suosio yllätti meidät, täysin.  Meitä on tänä iltana paikalla lähes 150 ja vielä 50 paikkaa olisimme tarvinneet. Olemme lähes käsittämättömässä tilanteessa: kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.  Pahoittelemme tätä suuresti.

Kylätoimikunta on 20-vuotias. Hetkeksi menneeseen.

Vuonna 1992 Tielaitoksen tieverkkosuunnitelmat olivat räjähtäneet kyläläisten tietoisuuteen. Tunnelmat olivat tyrmistyneitä.  ”Miksi Huutijärvelle tarvitaan lisää teitä? Miksi kylä pirstotaan vielä kerran?  Miksi koulun viereiselle pellolle rakennetaan tie risteyksineen?” kysyy Markku Aro Kangasalan Sanomissa.   Oli alkanut prosessi, johon sitoutui suuri joukko huutijärveläisiä.  Viattomien lasten päivänä, 28.12.1993 kyläläiset kokoontuivat miettimään, mitä pitäisi tehdä.  Kuukautta myöhemmin perustettiin kylätoimikunta ajamaan asioita yhdessä kyläläisten kanssa.  Seppo Sarsama valittiin puheenjohtajaksi ja jäseniksi Marianna Aarnio, Pekka Joutsiniemi, Kaarina Lannetta, Jarmo Lehto, Mirja Mutta, Ahvo Nieminen (edesmennyt), Asser Palomäki ja sihteeriksi Lily Saarno.    

Taistelu kylän eheyden puolesta kesti lähes viisi vuotta.  Taisteluksi sitä voi hyvällä syyllä kutsua, kun lukee vuosien 1992-1996  lehtileikkeitä, kannanottoja, lausuntoja ja yleisönosastokirjoituksia. Usko alkoi kuulemani mukaan jo mennä, mutta kylätoimikunta kääntyi vielä Museoviraston puoleen. Elokuussa 1996 Kangasalan Sanomat uutisoikin: ”Museovirasto vaatii luopumaan tielinjauksesta. Uusi tie rikkoisi Huutijärven arvokkaan kylämaiseman.”  

 Ja kuukauden päästä syyskuussa  Aamulehti otsikoi ”Kyläläiset veivät voiton Huutijärven tiekiistassa”,   ”Huutijärven kylätoimikunnan sitkeä taistelu kylää rikkovan uuden tien saamiseksi pois kaavasta on tuottanut tulosta Kangasalla.”  Tähän tulokseen, johon kyläläiset siis alun alkaen olivat  pyrkineet, olivat tulleet lopultakin myös kunta, tielaitos, museovirasto ja Hämeen ympäristökeskus. Silloista kylätoimikuntaa ja monia, monia aktiivisia kyläläisiä on vieläkin syytä syvästi kumartaen kiittää.

Tässä oli lyhyt yhteenveto siitä, miksi Huutijärven kylätoimikunta perustettiin ja mihin sen aika ensimmäisinä vuosina meni.

Toimikunta ei ole rekisteröitynyt yhdistys. Ensiksikin siitä syystä, että kukaan perustajista tai myöhemmin mukaan tulleista ei ole kaivannut vapaa-aikaansa muodollista hallintoa pakollisine vuosi- ym kokouksineen ja toiseksi, toimikunnasta voi lähteä pois tai tulla mukaan ilman sen kummempia kommervenkkejä. Olemme avoin ryhmä, emme kerää jäsenmaksuja. Miksi meillä on rahaa tarjota tämä ilta teille, hyvä juhlaväki, siitä kerron myöhemmin. Emme ole panneet hattua kiertämään emmekä ottaneet velkaa, sen voin paljastaa jo nyt.

Nykyisessä toimikunnassa on 8 jäsentä ja kun nyt sanon kaikkien nimet, olkaa hyvät ja nouskaa seisomaan ja heilauttakaa vaikka kättä, jotta uudet halukkaat voivat  ilmoittautua mukaan  jo tänä iltana. Olisi todella hienoa, jos saisimme uusia voimia!

Piia Hatunen, Pekka Joutsiniemi, Jarmo Lehto, ei ole paikalla tänään, Marjatta Pöllänen,  tiedottajamme ja kotisivujemme ylläpitäjä,  Aila Suoanttila, Aila on sihteeri,  Seppo Sarsama, rahakirstun vartija, Timo Valkama, Sannaliisa Ylätalo; ja minä.

Tietaistelun jälkeen oli aika hengähtää ja miettiä rennompia asioita. Mukava kylä asua. Huutijärvi kuitenkin kasvoi ja kasvaa, uudet ja vanhat asukkaat eivät välttämättä tunne toisiaan. Jotta tuntisivat, aloimme järjestää tapahtumia, hiihto- ja makkaranpaistoretkiä Vesijärven saariin, mäenlaskua laskiaisena entisellä soramontulla, nykyisessä Venttiväylänpuistossa, joulun avaus TB:n pihassa, elokuun juhlia kylänrannassa kokkoineen ja nyyttikesteineen, kylän historia tutuksi -kävelyretkiä, Seppo Sarsama oivana opastajana. Nappasimme jo vuosia sitten Roska päivässä -periaatteen omaksemme, keräsimme roskia tienposkista ja julistimme Huutijärven roskattomaksi alueeksi.  Huutijärven koulu jatkaa perinnettä.

Jokavuotisia tapahtumia ovat edelleen laskiaisen vietto ja elokuun kokkojuhla. Tervetuloa!

Mutta kokeilimmepa kerran myös  uuden vuoden juhlistamista Kuohunharjulla, aattona puolilta öin,   ajatuksena että ampuisimme raketit kimpassa emmekä kukin omissa oloissamme. Ensimmäinen kerta oli upea, suuri määrä huutijärveläisiä kynttilälyhtyineen ja raketteineen pimeässä lumisen harjun päällä tuttuja ja tuntemattomia tervehtien. Myös toinen kerta oli mieleenpainuva, mutta eri syistä.  Kylän pikkupojat olivat ilmeisesti pitäneet edellistä kertaa liian laimeana ja olivat nyt varustautuneet huomattavasti paremmin. Raketit poksahtelivat, useimmiten yllättävistä suunnista, pikkukiinalaiset viuhuivat jaloissa ja valopommit paukkuivat korvissa. Meitä kokoonkutsujia alkoi hirvittää.  Unohtumattomia nuo kaksi uuden vuoden aattoa joka tapauksessa olivat. Vieläkin saatan tuntea  ruudin hajun nenässäni.

Olemme onnekkaita, meillä on  Kuohunharju, Keisarinharju, Mäyrävuori, Vesijärvi, Vääksyn joki. Ja meillä on kolme fyysistä, rakennettua, kylän yhteishenkeä tukevaa kohtaamispaikkaa, koulu, Teboil ja Siwa.

1952 valmistunut koulu,  keskipisteenä, seisoo komeasti paikallaan. Annamme vuosittain muutamia stipendejä oppilaille, erityisesti äidinkielen taitoja painottaen. Miten meillä tähänki varaa, paljastuu lopussa…

Missä huutijärven miehet kokoontuisivat parlamenttiinsa elleivät TB:llä ? Teboil oltiin jo kerran lopettamassa, mutta onnistuimme estämään sen, kutsumalla pääkonttorin miehet, kyläläiset ja tiedotusvälineet TB:lle. Pääkonttorista totesivat sittemmin, antaa heidän pitää huoltoasemansa.

Entäs Siwa sitten? Äärimmäisen tärkeä meille, monesta pulasta pelastaa Siwa. Ja mikä parasta, sekin on kohtaamispaikka.

Ja Tredu, se on neljäs tukipylväs. Tredun ystävällinen ja ammattitaitoinen opettajakunta saa kiitoksemme: Heidi Kinnari, Pirjo Valkeapää-Kakko ja Reijo Heinonen. Hotelli-, ravintola- ja catering linjan sekä leipomo- ja konditorialinjan oppilaat ovat parasta A-luokkaa, tulette huomaamaan tänään.  Heille – teille onnea ja menestystä tulevissa tehtävissä.

Kyläkirja Vorssinmantaa ja muuta hiekkamaan historiaa ilmestyi 10 vuotta sitten.  Kirjan julkistaminen järjestettiin  missäs muualla kuin TB:llä.  Kaikkiaan noin tuhannesta kirjasta  jäljellä  on enää vain parikymmentä. Kangasalan kirjakauppa myy niitä ja  Seppo Sarsamalla on muutamia täällä mukana.Toimituskunta sai kirjoittajiksi eturivin osaajat:  Elina Aro, Markku Aro, jo edesmennyt, ja Aulis Aarnio. Kirjan taittoi Markku Lahtinen.

Kylätoimikuntana voimme onnitella itseämme siitä, että ymmärsimme tuottaa omaa kylää käsittelevän kirjan. Mutta kirjan tekijöitä ja sen taitavaa taittajaa on kiittäminen siitä, että kirjasta tuli menestys: monipuolisesti kylää, sen historiaa ja ihmisiä käsittelevä, ei pitkäveteinen, vaan mukaansatempaava myös onnistuneen taittotyön ansiosta.

Heitä neljää ja lopputuotosta, hyvin kaupaksi käynyttä Vorssinmanta-kirjaa on kiittäminen tästä illasta.  Näin siis paljastin,  että meillä on varaa tarjota teille, hyvä juhlaväki, illan  antimet  Vorssinmantan tuotoilla.  Ja koululaisille stipendejä.

Koska  Vorssinmantaa ei ehkä aukene uusille huutijärveläisille, paljastan, että se oli legendaarinen paikallinen perunalajike, jota  hyvässä Huutijärven hiekkamaassa viljeli aikoinaan Amanda Forss.

Toivotan kaikille mukavaa, viihtyisää iltaa. Ja jos kahvia juodessa huomaatte, että tuolla tai siellä on joku vanha tai uusi tuttu, vaihdelkaa paikkoja ja menkää juttusille.

Kiitos.

 

o  o  o



 
Kangasalan nauhataajaman
 
vanhoja rakennuksia
 
Huutijärvellä

 Kangasala-Seura ry on julkaissut monistetun Kangsalan nauhataajama 1900-luvun alkukymmeninä -teoksen vuonna 1991. Siinä käsitellään Vatialan, Lentolan, Suoraman, Pikonkankaan ja Huutijärven vanhoja rakennuksia.

Huutijärven kylätoimikunta on pyytänyt saada julkaista Huutijärveä käsittelevän tekstin kotisivullaan ja kuvittaa sen. Kieltävää vastausta emme ole saaneet, joten näin kävi! Kylätoimikunnassa kuvasimme rakennuksia toukokuussa 2010 ja elokuussa 2011.

KORJAUKSIA ja täydennyksiä teksteihin voi lähettää osoitteeseen marjatta.pollanen@kolumbus.fi

 

Huutijärven nauhataajama

Vielä 400-500 vuotta sitten - nykyisen Vääksynjoen kohdalla oli leveä salmi, joka yhdisti Vesijärven ja Längelmäveden toisiinsa. Salmen puolivälistä alkoi vuolas Sarsan virta,
jota pitkin vedet laskivat Roineeseen. Virta muuttui edempänä koskeksi. Siinä oli ennen kuivumistaan kolme metriä pudotusta. Koskessa oli 12 myllyä, joissa jauhettiin maakunnan viljat. Koski ja virta olivat myös erinomaisia kalastuspaikkoja. Sarsan-Huutijärven maisemat olivat kauneimmillaan.

Tuohon aikaan Suomi kuului Ruotsiin. Suomen herttua ja Ruotsi-Suomen tuleva kuningas Juhana piti hoviaan Turussa. Vuonna 1562 hän solmi poliittisen avioliiton Puolan kuninkaan tyttären Katarina Jagellonican kanssa ja entinen rakastettu Kaarina Hannuntytär sai Vääksyn "hovikseen" lähitiloineen.


Huutijärvi ennen luonnonmullistusta ja nyt

Vuonna 1604 Huutijärven maisemat muuttuivat täysin. Tapahtui luonnonmullistus. Pelättiin maailmanloppua, jopa piispa tiedotti siitä paaville Roomaan saakka. Maan kohotessa Sarsan virta oli käynyt vuosi vuodelta yhä ahtaammaksi. Äkillinen ja runsas kevättulva nosti Vesijärven, Längelmäveden ja Pälkäneveden pintoja, koska madaltunut Sarsan virta ei pystynyt johtamaan tarpeeksi vettä Roineeseen. Pälkäneellä ollut pieni Hykiän puro Pälkänevedestä Mallasveteen alkoi tulvia. Tulvaveden vaikutuksesta puro laajeni nopeasti vuolaaksi Kostian virraksi. Längelmäveden pinta laski 1,5 metriä. Sarsan virta kuivui ja myllyt pysähtyivät äkisti.

Huutijärven kautta kulkivat ikivanhat kauppatiet.  Hämeenlinnasta Tammerkosken yli Kokemäenjoen laaksoon ja merelle.Jo keskiajalta tie vei Orivedelle, missä se haaraantui
Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Tarvittiin majataloja, kestikievareita, ajureita, lauttureita, seppiä ym. matkustamiseen liittyviä palveluja. Huutijärvi säilyi edelleen keskuksena.

Huutijärvi sai nykyiset piirteensä, kun Kaivannon kanavan sulkulaitteet pettivät vuonna 1830, ja Längelmänveden pinta laski liki kaksi metriä. Vasijärven ranta ja Vääksynjoen alku
asettui nykyiselleen, kun kiistelyn jälkeen vuonna 1862 Vesijärven pintaa laskettiin 1,3 metriä.

Lentola on seudun ainoa maatila. Se oli Vääksyn vuokraviljelmä eli torppa vuoteen 1919 saakka. 1920-luvulla Vääksyn kartanon työläiset saivat lunastaa mökkiensä ympärillä olevan maan omakseen. Näiden pikkupirttien pohjalta muodostui Huutijärven itäosan asutus.

Länsipuolella oli Jokioisten kylän yhteismetsiä, jossa kesäisin paimennettiin kylän karjaa. Vähitellen maatyöläiset saivat rakentaa itselleen pienen pirtin, mäkituvan, isäntänsä maille. Vuokrana maapalasta tehtiin isännälle päivätöitä. Väestön lisääntyessä osasta mäkitupalaisia tuli itsellisiä; he myivät itseään tilapäistyöhön maatilalle. Viimein maaseudulla saattoi aloittaa vapaan ammatin harjoittamisen. Tuli seppiä, suutareita, räätäleitä, nikkareita, muurareita, tilkkureita ja kauppiaita. Mökin saattoi myydä, mutta se oli isännän maalla.

Vuodesta 1919 lähtien torpparit ja mäkitupalaiset saivat ostaa maapalan omakseen. Läntisen Huutijärven nykyiset tilat ovat entisiä Joutsiniemen, Katilan, Prinssin ja Ala-Marttilan torppia, mäkitupia ja muonamiehen pirttejä.

Huutijärven tienristeys on nykyisin vilkasliikenteinen ja hyvin sekava paikka. Se on malliesimerkki siitä, miten elävä kylä tuhotaan 40 vuodessa pala palalta lyhytnäköisillä tiesuunnitelmilla. Asukkaiden viihtyvyydestä ei ole välitetty, saati sitten alueen yli 8000-vuotisesta asutushistoriasta.
Markku Aro




201 MÄNTYLÄ, Kuohunharjuntie

Talon on rakentanut Jussi Viitanen vuoden 1912 tienoilla. Hänen jälkeensä maitokauppias Juho Salmi piti sitä kesäasuntonaan. Talo on ollut myös Hugo Kauppisen ja leipuri Hurmeen omistuksessa. Vuonna 1936 talon ostivat Aimo ja Auru Luotonen ja taloa laajennettiin nykyiseen kokoonsa.

Pihapiiriin kuului saunarakennus, jossa oli asuttava tupa ja ulkorakennus. Sauna paloi vuonna 1979. Tilaan kuuluu myös vuonna 1937 rakennettu rantasauna Vesijärven rannassa. Maantie laskee Kuohun harjulta Mäntylän kohdalta Huutijärvelle. Mäkeä kutsuttiin ensin Salmen mäeksi ja nykyisin Luotosen mäeksi.


202 VARJO, Kuohunharjuntie/Hipintie
Tilallinen Amanda Karoliina Martin kuoli kesäkuussa 1936. Tila jäi perintönä tyttärelle, kivenhakkaaja Kalle Sinisalon leskelle, tamperelaiselle Hilda Sinisalolle eli Siniluodolle (o.s. Martin). Kuten monilla vanhimmilla taloilla, Varjollakin oli osuus Huutijärven venevalkamasta, soramaasta ja ruiskuhuoneen tontista. Varjon kauppakirjan mukaan venevalkama oli kooltaan 0,505 hehtaaria, soranottopaikka 0,280 hehtaaria ja ruiskuhuoneen tontti 0,045 hehtaaria.

Jalmari Jalosen toimittamassa huutokaupassa myymälänhoitaja Unto Lahti-Nuuttila ja vaimonsa Hanna Lahti-Nuuttila Vääksyn kylän puolelta eli osuuskaupalta ostivat tilan 12.4.1955. Pinta-alaa oli 3 000 neliötä.Tila oli viimeisiä Jokioisten puolen kiinteistöjä juuri ennen Vääksyä. Heiltä Varjo siirtyi perinnönjaossa 1977 Pentti Lahti-Nuuttilalle. Anneli ja Pentti Lahti-Nuuttila möivät rekisterinumeroltaan 1:7 olevan Varjon rakennusliike Hannu Jokinen Ky:lle syyskuussa 1982.

Talon pihassa oli pakarirakennus, jossa oli asuttava hellahuone. Pihassa on tiettävästi toinen Huutijärven vanhimmista omenapuista. Sen istutti maanviljelysseura tms. tehdäkseen hedelmäpuiden kasvatusta tunnetuksi maaseudulla. Omenoita myytiin huoltoaseman luona olevassa risteyksessä.


203 SEPPÄLÄ, Kuohunharjuntie/Ristimäentie
Kustaa Helander osti talon vuonna 1880 ja piti siinä kestikievaria ja sekatavarakauppaa. Topelius kertoo usein yö pyneensä Huutijärven Kievarissa. Naimakaupan kautta omis tajaksi tuli Oskari Koski (ent. Kemmo). Hänen vaimonsa Amalia piti täysihoitolaa ja siellä kävi etupäässä ulko maalaisia. Kävijöiden joukossa olivat mm. kreivitär Tolstoi tyttärineen, kenraali Teslef perheineen ja Saksan sil loinen kansleri Esman perheineen. Tarinana kerrotaan, että myös Josef Stalin yöpyi Seppälässä ollessaan käymässä Tampereella. Stalin joutui pakenemaan keskellä yötä ikkunan kautta, kun naapurissa ollut kenraalitar oli tehnyt Stalinista ilmoituksen santarmille. Stalin sai tietää ilmiannosta kenraalin palvelijalta ja osasi näin paeta ajoissa. Myös Stalinin mukana olleet kaksi miestä pakenivat.
Oskari Koski piti postia 1.8.1904—28.2.1913. Sen jälkeen posti siirtyi koululle opettaja Eino Tarpilan hoitoon ja sieltä kauppias Adlinin hoitoon ja takaisin Seppälään Lyydia Seppälän hoitoon vuonna 1919. Sitä ennen Seppälässä olivat ehtineet asua Tuominiemi ja Viljo Autio. Lyydia Seppälän jälkeen postia hoiti samaisessa talossa vuoteen 1959 saakka hänen tyttärensä Anna Seppälä. Sotien jälkeen talon toisessa päässä toimi maanlunastuslautakunta, 1950-luvun alussa kansakoululuokka ja sen jälkeen lyhyen ajan vaatetusliike.
Tila siirtyi perintönä vuonna 1986 Tyyne Matilda Virpiselle. Sittemmin se on siirtynyt Rakennusliike Malmille. Vuonna 1991 Tero Asikainen aloitti rakennuksen kunnostamisen.



204 VAHDERKANGAS (POHTIO), Kuohunharjuntie
Tilallinen Viljo Olavi Ketonen sai puolet tilasta perintönä Hilda (v.1919) ja Herman (v. 1930) Ketoselta. Toisen puolen sai Elma Kaarina Arra, jolle Viljo Ketonen myi vuonna 1947 oman osuutensa. Elma Kaarina Arra ja Ville Arra myivät tilan vuonna 1948 Hämeen-Satakunnnan maanviljelysseuralle, joka puolestaan myi tilan vuonna 1951 Kangasalan Maamiesseuralle. Jouko ja Sinikka Mäkilä saivat tilan vaihtokaupassa vuonna 1976. Emil Tähti piti suksiverstasta vuosina 1936-1941. Pohtiota vastapäätä tien toisella puolella on kylän yhteinen alue, jolle piti rakentaa palokoppi.



205 MÄNTYMÄKI, Kuohunharjuntie

Adlinin  kauppa. Todennäköisesti talo on rakennettu 1850-luvulla. Vuonna 1859 hopeaseppä Ernst Abraham Sévon avasi maakaupan ja piti sitä kuolemaansa asti (31.1.1885). Tämän jälkeen taloa on pidetty mm. käräjäpaikkana ja kouuna vuonna 1906, kun kansakoulua rakennettiin.

Vuonna 1907 Karl Adlin siirtyi kauppiaaksi taloon toimittuaan aluksi Vääksyssä olevassa talossa. Tien varressa on ollut kaupan makasiini. Aune Sarsama luopui 1970 kauppatoiminnasta. Tontti on ostettu Joutsiniemeltä Seppälän perintötalosta. Talo on siirtynyt perinnönjaossa vuonna 1945 Karl Adlinin perikunnalta Seppo Sarsamalle ja vuonna 1991 Ulla ja Juha Sarsamalle.



206 HUMALAMÄKI, Kuohunharjuntie/Nuijamiehentie

Entinen kievaritalo eli hollipaikka. Talo on rakennettu hirsistä, jotka jäivät tähteeksi, kun Vääksyn päärakennusta tehtiin v. 1830. Vanha hollirakennus on purettu. Hollia piti kerrallaan kolme taloa ja kustakin talosta oli kolme hevosta. Kirkossa kuulutettiin, mitkä talot olivat vuorossa. Kun hollinpito katsottiin liian raskaaksi taloille liikenteen lisääntyessä, alkoi kunta myydä kestikievarioikeuksia huutokaupalla.
1900-l alussa talon omistivat Pietarin venäläiset, jotka asuivat siinä kesiä sukulaisineen ja tuttavineen. Talossa on toiminut Rudolf Hessin pitämä kesänviettopaikka vuoteen 1923 saakka. Siinä on toiminut Kangasalan Osuuskauppa vuosina 1931-1934 ja taidekutomo 1950-luvulla, leipomo sekä kampaamo. Talossa ovat asuneet Anna ja Theodor Humalamäki, leipomon pitäjä Saaristo, Elisa Salmi, Onni Koski ja Tauno Paakkinen.



207 HUUTIJÄRVI, Kuohunharjuntie

Talon omistivat Pietarin venäläiset, jotka asuivat siinä kesiä vieraineen. Heidän jälkeensä talossa on asunut Nappari ja siinä on toiminut Kangasalan Osuuskauppa vuodesta 1934 aina 1980-luvun alkuun saakka. Vuodesta 1981 talossa on toiminut Tarmo Päivärinnan pitämä Jussinkulma.



208 SANTAMÄKI, Kuohunharjuntie

Tontilla on ollut ruotumies Hipin (k.1901) mökki ja kylän viimeinen savusauna. Taloa ovat omistaneet Kustaa ja Helena Lindroos. Väinö Luotoharju (ent. Lindroos). Selma ja Toivo Knuuttila. Selma Knuuttila myi tilan vuonna 1987 Kalle ja Helmi Linkomäelle.



209 KOIVIKKO, Jeltintie
Jaakko ja Ida Vilhelmina Mattson myivät tilan vuonna 1933 Iida Karoliina Helinille. Häneltä tila siirtyi vuonna 1937 kaupan kautta Eino Tarpilalle ja hänen vaimolleen Irmalle. Tarpilat möivät tilan  vuonna 1938 Arvo Luotoharjulle ja tämän vaimolle Ruusa Vilhelmiinalle. Talo jäi Irja Luotoharjun omistukseen ja tilasta lohkottiin osa Markku Luotoharjulle, joka on rakentanut tontille omakotitalon 1980-luvulla.


210 HELIN
Vihtori Hélin lunasti maan vuonna 1926 Vääksyltä. Tämän jälkeen se on ollut Tauno Laineella, joka myi sen Rakennusliike Pulliselle.



211 AINOLA, Ristimäentie
Aino ja Arvo Silvan rakensivat talon 1930-luvulla. Aino oli Vääksyn karjakko ja Arvo autonkuljettaja, myöhemmin taksiautoilija. Taloon muutivat Akaasta 1941 A.J. ja Helmi Ylätalo ja myöhemmin siinä on asunut Tapani ja Maija Ylätalon perhe.



212 LIEVOSEN HUVILA, Ristimäentie
Oskari Lievosen ja hänen perheensä kesäasunto 1930-luvulta lähtien. Rakennus on siirretty Joutsiniemen mailta. Sittemmin Lievosen tyttären Pirkko Lyytisen omistuksessa.



213 JUSSILA JA JOKIOISTEN UIMARANTA
Prinssin isäntä Yngve Tamminen myi tilan kahdeksi kesämökkitontiksi. Tilalla sijaitsevat Tulli-Aarnion ja Rannikon kesähuvilat. Huvilat ovat vesijättömaalla, joka muodostui vuonna 1862, kun Vesijärven pintaa laskettiin 1,3 metriä.
Ranta on Jokioisten kylän yhteisranta ja se mainitaan jo 1600-luvun asiakirjoissa. Kylän metsät ja laidunmaat olivat Kaukalahdella. Rannassa säilytettiin lauttoja, joilla karja kuljetettiin kesäksi laitumille. Talvella puutavara tuotiin hevosilla jäätä pitkin. Rantaa käytettiin urheilukenttänä ja juhannuskokkopaikkana sekä edelleenkin se on uinti- ja venepaikkana.


214 RISTIMÄKI, Ristimäentie
Alunperin Vääksyn mäkitupa tai torppa, jonka Kalle Lahti vuonna 1922 lunasti. Häneltä tilan osti Hjalmar Aarnio vuonna 1925 ja rakensi tilalle kantarakennuksen. Arvi Aarnio laajensi sitä vuonna 1946 ja piti talossa räätälin verstasta 1960-luvun puoliväliin saakka. Talon pihassa on toinen Huutijärven vanhimmista  omenapuista ilmeisesti suunnilleen sillä paikalla, jossa oli Kalle Lahden torpan päätykamarin seinusta.


215 "RANTASEN MÖKKI"
Pieni punainen mökki (huone ja keittiö) komeassa männikössä. Karl Adlinin omistuksessa vuonna 1939. Talossa asui Kylä-Siurolan perhe sodan jälkeen ja sittemmin Heikki Rantanen. Myöhemmin mökki oli Mandellin omistuksessa ja hän purki sen 1950-luvulla.




216 PÄIVÄRINNE, Ristimäentie 11

1900-luvun alussa talon paikalla oli pieni mökki. Kauppias Karl Adlin ja hänen vaimonsa Tyyne Mari (o.s. Nikkilä) rakensivat nykyisen rakennuksen. He myivät tilan vuonna 1936 tamperelaiselle johtaja Paul Mandellille ja hänen vaimolleen Matilda  Vilhelmiinalle (o.s. Sundberg). Mandellien omistuksessa talon sanotaan olleen Huutijärven hienoin ja aristokraattisin asunto. Siinä oli puutarha, jota Mandellien emännöitsijä Anna Leppänen suurella huolella hoiti. Matilda Mandellilta tila siirtyi perintönä vuonna 1966 kunnallisneuvoksen leskelle Ester Palmrothille. Häneltä tila siirtyi Korven perikunnalle. Vanha päärakennus on myyty edelleen Selinheimolle. Nyt siinä asuvat Aila Suoanttila ja Ville Sallinen.

 

217 KOTIRANTA, Ristimäentie
Kustaa Holm on aikoinaan lunastanut tilan. Muistona pirtin paikasta on vielä muhkea pihavaahtera. Holmin tytär asui pirtissä loma-aikoinaan sodan jälkeen. Hän oli merillä keittäjänä. Holmin pirttiä vastapäätä Emil Hyvärinen piti 1940-luvun lopussa kesäisin pikkuruista kioskia, jossa myytiin makeisia. Sodan jälkeen kioski oli paikka, josta sai Huutijärvellä ensimmäisenä oikeata jäätelöä. Arvata  saattaa, että uimarannassa käyvät lapset olivat vakituisia  asiakkaita.


218
Kalle ja Eetla Valkaman pieni pirtti.


219 "VIITASEN PIRTTI", Marttilanrinteentie
Rakennus on ollut alkuaan Ala-Marttilan torppa. Kutoja Amanda Karoliina Heinonen (o.s. Viitanen) ja hänen miehensä vahtimestari Heikki Heinonen myivät tilan vuonna 1933 työmiehen leskelle Anna Maria Vesalle (o.s. Viitanen), siivooja Edith Viitaselle sekä Elma Sivennoiselle (o.s. Viitanen) ja tämän miehelle vahtimestari Heikki Silvennoiselle.
Vuonna 1938 tehdyssä kaupassa 2/3 tilasta siirtyi Edith Tammiselle sekä hänen miehelleen Oskar Tammiselle. Talossa oli kolme huoneistoa, joilla oli yhteinen kylmä eteinen. Sodan jälkeen talossa asuivat toisessa päädyssä Seppälän perhe ja heidän jälkeensä Helmiset. Toisessa päädyssä asuivat Kalle ja Elli Kemppainen ja keskellä Uskin Tilda kamarissaan. Talo on purettu vuonna 1975 ja tilalle Hakalan perhe rakensi paritalon, jossa nykyään asuvat Pikkolat.



220 SANTALA, Marttilanrinteentie
Monttööri Vihtori Edvard Lahtinen ja hänen vaimonsa Aino Lyydia myivät tontin vuonna 1930 kauppias Johan Anton Sulkavalle. Puutavaraliikkeen omistaja Sulkava ja hänen vaimonsa Henrika (s. Peltonen) myivät sen vuonna 1937 johtaja Juho Nikkilälle ja hänen vaimolleen Kerttu Matildalle (s. Laitinen). Heiltä se siirtyi kaupan kautta kirkkoherran leskelle Eva Tuhkaselle, joka myi sen edelleen kesällä 1955 Viljo Pölläselle.
Piharakennuksessa toimi Kangasalan ensimmäinen autokorjaamo (Huutijärven Paja Oy) 1920-luvulla ja sen jälkeen kioski ennen sotia.


221 HAKALA, Kuohunharjuntie
Tila on kuulunut Ida Eskolalle ja hänen jälkeensä Kustaa Hakalalle, joka oli Majaalahdesta. Jalmari ja Maija Jaloselta heidän kuoltuaan tila siirtyi perintönä heidän tyttärelleen Irja Lahtiselle ja edelleen hänen pojalleen Markku Lahtiselle.


222 KOIVISTO, Kuohunharjuntie
Talon ovat rakentaneet Yrjö ja Naimi Viitanen. Naimi ja Risto Viitanen myivät tilan Sauli ja Soili Koivulalle.


223 ALKUKOULU, Kuohunharjuntie
Rakennus on kuulunut tamperelaiselle kivenhakkaaja Sinisalolle, jolla oli verstas Kalevankankaalla. Sinisalo myi rakennuksen alakouluksi kunnalle vuonna 1918. Talossa toimi alakoulu vuoteen 1952 saakka ja koulun pitkäaikaisena opettajana oli Hulda Koskinen vuosina 1922-52. Kunta vaihtoi maata Laina Lahden kanssa ja rakennus on siirtynyt Lainan pojalle Pentti Lahdelle.



224 KOSKELA (SILVOLA), Koskelantie
Tilan omistajina ovat olleet Kustaa Helander, Oskari Koski (1913-20), Leandersson, suutari Lepistö, Koskenalusta sekä Aino ja Arvo Silvan. Myydessään Koskela ja Koskela I -nimiset tilat kerrostalotontiksi jättivät Silvanit itselleen Silvolan tilaa vastaavan määräalan. Silvaneille Silvola siirtyi 1940-luvulla. Silvaneilta tila on siirtynyt Helena Hytöselle.
Tilalla toimi väliaikaisestii 1930-luvulla kulkutautisairaala, kun kirkonkylän sairaala ei kyennyt palvelemaan riittävästi.


225 KAPPELI JA HAUTAUSMAA
Maa on ostettu vuosina 1930/31 Mäntylän, Marttilan, Jussilan ja Katilan maista. Ensimmäinen hautaus toimitettin vuonna 1932. Kappeli on valmistunut vuonna 1939. Lisämaata hautausmaalle on hankittu vuonna 1957.


226 KANGAS, Jokioistentie
Vuonna 1919 Juho Kusti ja Maria Viitanen ostivat tilan. 1930-luvulla rakennuksessa toimi suutarinverstas. Vuonna 1937 Juho Kustin ja Maria Viitasen oikeudenomistajilta tila siirtyi Urpo Oksaselle ja häneltä edelleen vuonna 1951 Paavo Räihälle.
Rakennusta käytettiin rakennustoimistona vuosina 1951/52, kun Huutijärven uutta kansakoulua rakennettiin. Tilalle rakennettiin samanaikaisesti uusi päärakennus ja sen jälkeen vanha tiensuuntainen harmaa päärakennus hävitettiin. Vanhasta pihapiiristä on jäljellä suuri omenapuu. Herman Salo vaimonsa kanssa osti tilan vuonna 1953 ja heiltä tila siirtyi edelleen vuonna 1957 Arvi ja Lyyli Smolanderille.


227 AHOLA
, Jokioistentie
Tila siirtyi kaupassa vuonna 1932 tilkkuri Adolf Aholan ja hänen vaimonsa perillisiltä Matti Helmiselle. Tilalla oli yksi Huutijärven vanhimpia joltisenkin alkuperäisenä säilyneitä rakennuksia, jossa kamarin ja pakarin välillä on  kylmä porstua. Talo oli asumattomana 1960-luvulta lähtien ja purettiin 1991. Matti Helminen rakensi uuden asuinrakennuksen. Hänen kuoltuaan talossa asui Helmisen leski Lempi. Tila on siirtynyt kunnan omistukseen.


228 HUUTIJÄRVEN KOULU, Jokioistentie
Koulutontti saatiin lahjoituksena Joutsiniemeltä ja Katilalta. Koulu aloitti toimintansa vuonna 1906 ja opettajana oli Johannes Myllylä. Seuraavana vuonna koulurakennus valmistui ja koululle tuli naisopettajaksi Helmi Saraste. Eino Tarpila toimi opettajana vuosina 1911-31. Pitkäaikaisia opettajia olivat myös Elsa Leiniö (1919-58) ja Eero Aro (1931-68).
Kouluun kuului kaksi luokkahuonetta, keittola ja iso eteinen, joka toimi myös veisto- ja voimistelusalina. Molemmissa päissä oli opettajien asunnot. Koululle johti kuja, jossa oli koivuja ja pihtakuusia. Tonttia ympäröi kuusiaita. Koululla oli myös sauna-navettarakennus. Kummallakin opettajalla oli iso puutarha ja perunapellot. Vuosina 1951/52 kunta osti Katilasta lisämaata ja uusi koulu rakennettiin. Vanha koulurakennus peruskorjattiin 1980-luvulla.


229 HEIMOLA, Jokioistentie
Vuonna 1919 Kalle Heino osti tilan Joutsiniemeltä. Vuonna 1932 Uuno ja Selma Nieminen ostivat tilan ja laajensivat päärakennusta. Piharakennuksessa oli navetta ja sauna.

Uuno (k.1970) ja Selma (k.1987) Niemisen jälkeen perikunta hoiti tilaa aina vuoteen 1998 saakka, jolloin Tuula Harju, o.s. Nieminen lunasti tilan kokonaan itselleen.

230 JOKELA, Jokioistentie
Vuonna 1919 Kalle ja Wilhelmiina Jokinen ostivat tilan Joutsiniemeltä ja myivät sen Kalle ja Taava Heinolle. Vanha pirtti oli nykyisen Koskelantien varressa.
Maantien varressa oleva rakennus on tehty 1930-luvun alussa ja siinä toimi vuosina 1931-44 sekä 1957-73 kahvila (Honkala, Korkeela). Pakarirakennuksessa toimi leipomo vuosina 1931-44. Pirtin paikalle Kalle ja Taava rakensivat itselleen vanhan parin mökin. Vuodesta 1974 tila on kuulunut Toini ja Veikko Tuomiselle. Maantien varressa oli pitkälle sodan jälkeen maitolava, joka oli Huutijärven nuorison vakituinen kokoontumispaikka.


231 PELTOLA, Jokioistentien ja Kuohunharjuntien risteys
Vuonna 1919 Kalle ja Emma Peltonen ostivat tilan Joutsiniemeltä. Pariskunta muutti tyttärineen Amerikkaan. Talossa asuivat mm. Rothoviukset ja Murtoniemet. Ida ja Kalle Peltoselta tila siirtyi kaupassa Martta Humalamäelle vuonna 1941. Pesänosituksessa tila siirtyi vuonna 1946 Edvard Humalamäeltä Anna Savolalle. Savola myi tilan vuonna 1963 Rakennusliike Auttilalle, joka myi sen edelleen vuonna 1964 Trustivapaa Bensiini Oy:lle.
Tontin kulmalla oli 1950-luvulla taksiasema ja kioski, jota Einari ja Marjatta Murtoniemi pitivät. Kioski hävisi 1960-luvun alussa ja sen jälkeinen puhelinkioskikin on hävitetty.



232 LAURILA, Kuohunharjuntie
1900-luvun alussa pirtissä asui Hagmannin (myöh. Mäkinen) perhe. Joutsiniemen mäkitupa, jonka Kalle Laurila osti vuonna 1919. Kangasalan Osuuskauppa myi tilan Vihtori Lahtiselle vuonna 1922. Parin vuoden kuluttua Lahtinen sai kahvilan pitoluvan. Kahvila toimi vuoteen 1942 saakka, mutta sitten se jouduttiin lopettamaan sodan aiheuttaman tarvikepulan vuoksi.
Vihtori Lahtinen oli maineikas rakennusmies ja kaivonkaivaja. Hän on kaivanut ilman erityisvälineitä mm. Ristimäen tilan kaivon, joka on vesipinnasta mitattuna 32,5 metriä syvä.
Piharakennuksessa oli sauna. Kyläläiset kävivät vuoroviikoin toistensa saunoissa. Vesi saunaan haettiin Vääksyn joesta. Tilalla toimi Huutijärven posti vuosina 1959-74. Sitä ennen posti oli toiminut Seppälän talossa Kuohunharjuntiellä. Laurilan jälkeen posti toimi Koskelassa vanhan TAP:n konttorin tiloissa lopettamiseen saakka 30.4.1991. Nyt 2000-luvulla rakennuksessa on Siwan myymälä. Vihtori Lahtisen (k. 1950) ja Iida Lahtisen (k.1982) perilliset Veikko Lahtinen ja Irja Hakala myivät tilan vuonna 1984 Erkki ja Raija Eskolinille sja nämä sittemmin Juvalaisille..


233 RAJALA, Kuohunharjuntie
Joutsiniemen torppa, jonka räätäli Kustaa ja Maria Hilden vuonna 1919 ostivat. Hildeniltä tila siirtyi vuonna 1933 perintönä ulkomailla oleskelleelle työmies Kosti Eklundille, musiikkeri Johan Hellakselle, räätälinleski Maria Hildenille (s. Eklund) sekä työmies Paavo Eklundille. Maria Hilden, Eeva Hellas (oli Miss Suomi 1950-luvulla), Jorma Eklund ja Kosti Eklund myivät tilan kauppiaanvaimo Anna Humalamäelle. Pesänosituksessa vuonna 1946 tila siirtyi Anna Savolalle (ent. Humalamäki).


234 KANKAANPÄÄ, Kuohunharjuntie
Joutsiniemen mäkitupa, jonka Matilda Weisman osti vuonna 1919. Vuonna 1953 Aaku Weisman rakensi tilan toiselle puoliskolle uuden rakennuksen. Aaku kannusti Huutijärven poikia urheiluharrastusten pariin ja seurasi koko maakunnan urheilutapahtumia. Hän oli innokas varhaisperunan viljelijä.
Osa tilasta siirtyi kaupan kautta vuonna 1954 Paavo Mölsälle ja häneltä edelleen vuonna 1960 työnjohtaja Väinö Lahdelle. Tila siirtyi perinnönjaossa Ainon (k. 1973) ja Väinön (k.1974) jälkeen vuonna 1985 Aili ja Iivari Lehdolle. Vuonna 1988 tehdyllä kaupalla Aili Lehdon osuus siirtyi Mika Niemiselle ja toinen puoli Tuija Flinkmanille.


235 HIETALA
Lauri ja Tyyne Viitaselta tila siirtyi opettaja Ahtolalle, joka rakensi nykyiset rakennukset 1930-luvulla. Paavo Jutila osti tilan vuonna 1939. Seuraavat omistajat olivat Viljam Kopra ja Toivo Meronen.


236 KULMALA, Kuohunharjuntie
Tilalla asui suutari Vikman Emmansa kanssa. Emma oli Flemming-suvun viimeinen edustaja. Suutarin toinen vaimo oli "Raju-Miina". Sakari ja Martta Aution perikunta myi tilan vuonna 1963 Kalevi ja Toini Autiolle.

237 KAUNISTO, Kuohunharjuntien pää
Kauppaneuvos Björkvist on asunut talossa 1900-luvun alussa. Vuonna 1919 Kustaa ja Iita Ojanen ostivat Vääksyltä vuokramaan. Kustaa Ojanen oli Vääksyn maatyömies. Kustaa ja Iita olivat niin kohteliaita toisilleen, että teitittelivät toisiaan koko elämänsä ajan.Kustaan ja Iitan tytär Katri (Kaisa) Ojanen testamenttasi tilan hautapaikan hoitoa vastaan Kangasalan seurakunnalle. Nykyisin tila on Kangasalan kunnan omistuksessa ja se on puistona. Talo purettiin 1970-luvulla.

238 NOTKOLA
Vääksyn mäkitupalaisen suutari Anton Aution omistuksessa. Hän löysi Pohtiolammelta merkkejä kivikautisesta asutuksesta. Tilan ostivat vuonna 1945 Sakari ja Martta Autio. Heidän perikunnaltaan puolet tilasta tuli Thure Kalevi Koskelalle. Taloa laajennettiin 1950-luvulla.


239 LENTOLA, Sarsankujan pää
Paikalla on asuttu kauan, koska siinä oli kirkolle noustavan mäen kupeella kaivo ja hevosten juottopaikka. Tilan lunasti vuonna 1919 Vääksyltä itsenäiseksi seppä Kustaa Högerlund (sittemmin Vuolle).Kustaa Vuolteelta tila siirtyi Kalle Vuolteelle.
Kalle Vuolletta on haastateltu monia tunteja kansanperinteen arkistoon ja hän sai myös kansallismuseon tunnustuksen harrastuksistaan. Kangasalan Jouluihin hän on kirjoittanut vanhasta Huutijärvestä ja sen asukkaista. Hän keräsi myös Sarsan kivikautista esineistöä.
Kalle Vuolteelta tila siirtyi Seppo Vuolteelle, joka rakensi uuden päärakennuksen ja kasvihuoneet Lentolan lammen (Kyläjärven) eteläpuolelle. Tapio ja Leena Nenonen ostivat vanhan päärakennuksen vuonna 1989. Tienvarressa oli Kustaa Vuolteen ajoilta peräisin ollut paja vielä 1950-luvun alussa. 

 

Lentolan lammella oli 1940- ja 1950-luvuilla Huutijärven nuorison luistinrata, jota käyttäjät itse talkoilla pitivät luistelukunnossa. Siellä pelattiin myös kylien välisiä jääpelejä (Huutijärvi-Kerppola, Huutijärvi-Tiihala). Lentolan lammelle laskivat kylän kuuluisat suksimäet Lentolan äyräs ja Koulun äyräs.

 

240 KALLIOLA, Kisarannantie
Martta Kallionpää lunasti tilan 1920-luvun alussa Vääksyltä. Taloon kuului huone ja keittiö. Martta asui talossa sisartensa Eevan ja Iidan sekä kasvattityttärensä Kertun kanssa. Kerttu ja Olavi Mäkinen rakensivat tilalle uuden päärakennuksen. Heidän lapsensa ovat rakentaneet tilalle omat asuinrakennuksensa 1980-luvulla. Vanha talo purettiin 1980-luvulla.

241 METSOLA, Sarsankuja
Manta (Amanda) Forss lunasti tilan vuonna 1925 Vääksyltä. Tilasta erotettiin kohta tämän jälkeen Mantan sisarelle Iidalle Takamäki. Taloon kuului kaksi huonetta ja keittiö. Tilan ovat omistaneet Antti ja Aino Forss. 2010 sitä on kunnostettu.


242 TAKAMÄKI, Kisarannantie

Metsolasta 1920-luvun lopulla Iida Ja Kustaa Wirralle erotettu tila. Talossa oli huone ja keittiö. Iidan ja Kustaan tytär Helmi ja tämän mies Uuno Lehto rakensivat uuden päärakennuksen.Nykyinen omistaja on Jarmo Lehto.

 

 

243 LEHTO, Sarsankuja
Pauliina ja Kustaa Lehdon kesäasunto, joka on ostettu Lentolan maista 1930-luvulla. Talon on sittemmin omistanut Helvi Willgren.

 


244 VÄLIKOSKI, Sarsankuja
Kesäasunto, johon kuului aluksi pieni huone ja keittiö. Välikosket ostivat 1930-luvulla Karjalasta vanhan venäläisen kesäasunnon hirret ja pystyttivät näistä uuden päärakennuksen.


245 HAKAPELTO. Leipurinlinja
Adolf ja Edith Tainio ostivat tilan 1920-luvulla. Tainion perilliset myivät tilan 1960-luvulla Heikki ja Liisa Lappalaiselle.2000-luvulla talossa ovat asuneet Satu Rantanen, Harri Lifländer ja Kalle Ruokolainen.

 

246 KOLMIO (KATILAN PUNAINEN PIRTTI), Ylävainiontie
Rakennuksen kummassakin päässä oli keittiön ja kamarin sisältävä muonamiehen asunto. Kalle Veräväinen myi tilan Leiniön veljeksille, joiden omistuksessa se oli muutaman vuoden. Vuonna 1955 Viljo Lahti rakensi uuden päärakennuksen. Punainen pirtti purettiin vuonna 1968. Pihassa on vanha aitta, jonka hirret on 1800-luvulta. Viljo Lahti siirsi sen tiealueelta nykyiselle paikalleen. Hirsistä löytyy myös aikaisemman siirtäjän merkinnät.



247 HUPASEN PIRTTI, Alavainiontie
Hupanen oli Katilan muonamies ja sai tilan 1940-luvulla. Hän rakensi uuden päärakennuksen Katilan lahjoittamista hirsistä. Sitä ennen tilalla oli talo, jossa oli kamari ja pieni keittiö.


+ Alavainiontie, Forsberg Vastapäätä Hupasta, tunnettu myös Gummeruksen talona.


248 "(SUTELAN MIINAN) LEHTOSEN PIRTTI"
Pirtin rakensi Lentolan torpparin poika, joka meni naimisiin Prinssin piian kanssa. Perhe muutti vuosisadan alussa Kurkiniemeen Vääksyn torppariksi. Sutelan Miina myi Kalle ja Iida Lehtoselle 1920-luvulla talon, johon kuului keittiö ja kamari. Kalle oli Prinssin talon muonamies. 1930 maa siirtyi seurakunnan omistukseen. Kalle ei saanut ostaa maata, mutta sai siihen elinikäisen vuokraoikeuden. Talo purettiin vuonna 1962.


249 KIVIMÄKI, Jokioistentie
Aku Salminen oli Katilan muonamies ja sai  Kivimäen 1920-luvulla. Aluksi tilalla oli vaatimaton pirtti ja pieni navettarakennus. Osa keittopuuhista tehtiin ulkona avotulella. Tilan omistaa tytär Mirja Salminen. Tilalle on rakennettu kaksi uutta omakotitaloa.



 

+Jokioistentien Terttu Ovaskan talossa asui ennen Murtoniemen perhe.

250 KALLIO
Vuonna 1915 maan vuokrasi Matti ja Hilda Mäkinen. Ruustinna Kirsti Tamminen myi vuonna 1939 tilan tuomari Leiniölle ja hänen perillisensä myivät tilan (Martti) Heikki Mäkelälle 1960-luvulla. Ennen Mäkelöitä talossa asuivat Yrjö ja Alma Jussila. Tilan omistavat Tapio ja Kaisa Mäkelä, jotka ovat rakentaneet uuden päärakennuksen. Vanha päärakennus purettiin vuonna 1988.


Tilalla on myös pieni Maija-Kaisan mökki. Maria Katariina Järnqvist opetti vuosien 1870-1900 tienoilla kangasalalaisia lapsia lukemaan. Hän vietti mökissä vanhuutensa. Myöhemmin mökissä asui ompelija Elsa Niemi.

 


251 PRINSSIN MUONAMIEHEN PIRTIT, Surtikontie
a) Mäyränvuoren kupeessa Tiikkajan talon paikalla nykyisellä Surtikontiellä  oli muonamiehen pirtti, jossa oli keittiö ja kamari. Kalle Lehtonen asui siinä 1920-luvun loppupuolella.
b) Talon päässä oli keittiön ja kamarin asunto ja toisessa päässä pakari, jossa muonamiehet kävivät pesemässä pyykkiä. Purettu 1960-luvulla.
c) Antti Alangon tontilla oli kolmas keittiön ja kamarin sisältävä muonamiehen pirtti.

252 "HIILTOLAN (Helenius) HILMAN PIRTTI"
Mäyrävuoren kupeessa pieni keittiön ja kamarin asunto. Rakennus on purettu vuonna 1990.


253 VAINIONPÄÄ
Heinon vuosisadan vaihteessa rakentama pirtti. Hulda ja Jalmari Viirtelä (Wallin) asuivat vuosikymmenet pirtissä ja heidän jälkeensä siinä on asunut Majaalahdesta kotoisin ollut Lehtonen. Vuonna 1986 Ilmo ja Kaarina Lannetta rakensivat tilalle uuden omakotitalon.


254 "PARVELLIN PIRTTI", Myllytie
Kivenhakkaaja Parvelli rakensi talon 1870-luvulla Wääksyltä vuokratulle maalle. 1920- ja 1930-luvuilla siinä asui Janne Eklund. Vuodesta 1934 talossa ovat asuneet Fredrik ja Ida Mäkinen 15 lapsensa kanssa. Erkki Mäkisen poika asuu talossa nykyään.
Parvellin pirtistä jokisuuhun päin oli kyläläisten vanha keinu- ja leikkipaikka.


255 KOIVULA, Myllytie
Wääksyn puutarhuri Saima Lindholm lunasti tilan vuonna 1926. Nykyisin se on kesäasuntona.



256 SALMELA (Harjula), Myllytie
Johan Kustaa Salminen osti mökin seppä Lehtoselta vuosisadan alussa ja lunasti sen ympärillä olevan maan Wääksyltä vuonna 1926. Samalla hän sai ostaa tilaan lisämaata (Harjula). Kustaa ja Helmi Salminen asuivat mökissä 1970-luvulle saakka. Sittemmin omistajana on ollut Helvi Mäkivuo.



257 JOKIRANTA
, Myllytie
Ville Jokiranta lunasti tilan vuonna 1926 Vääksyltä. Tilalle on rakennettu uusi omakotitalo 1980-luvulla.


258 "RANNAN PIRTTI", Myllytie
Heikki ja Gustaava eli Taava Ranta lunastivat tilan Vääksyltä vuonna 1926. Tilalla asuu heidän sukuaan ja se on jaettu kolmeen osaan. Ks. alla olevia kuvia talosta ja sen asukkaista.


259 LAMPELA, Sepänjärventie

Lundenin suku on asunut talossa ainakin kolme sukupolvea. He olivat Vääksyn mylläreitä. Väinö Lunden osti tilan Vääksyltä. Sittemmin omistaja on ollut Seija Siromaa.


260 MÄKELÄ, Sepänjärventie
Elias Nieminen osti tilan Vääksyltä. Sittemmin omistaja on ollut Ahvo Nieminen.


261 PARVULA, Laiska-Jaakontie

Rakennus on ollut jo 1770-luvulla Kuohulla kylpylärakennuksena. 1860-luvulla se siirrettiin Vääksyyn. Siinä on toiminut Suomen ensimmäinen kansanopisto. Naisille tarkoitettu opisto alkoi toimia 16.1.1889 Sofia Hagmanin johdolla ja jatkoi tässä rakennuksessa kymmenisen vuotta.
Rakennus on sen jälleen ollut Vääksyn työnjohtajien ja työmiesten asuntona. 2000-luvulla siinä on sijainnut mm. taiteilija Marianne Laitin työhuone.
Vääksyn myllykylään kuului tietysti mylly, jossa jauhettiin maakunnan viljat 1600-luvulta lähtien. Vuonna 1914 mylly uusittiin ja sen yhteyteen tuli sähkölaitos ja läheisyyteen saha. Mylly on purettu ja sähkölaitos uusittu.


Joen saarella on vanha meijerirakennus. Se on muutettu asunnoksi.



262 VÄÄKSYN KARTANO
Vääksy oli vuonna 1530 läänitetty aatelismies Jöns Westgöthelle. Hän joutui lahjoittamaan 1555 kartanon Kustaa Vaasalle, joka antoi sen pojalleen Juhanalle ja Juhana edelleen rakastetulleen Kaarina Hannuntyttärelle. Tämän sukuun syntyi kuuluisa sotapäälikkö Jaakko de la Gardie,"Laiska  Jaakko". Kartanon omistajia ovat olleet mm. seuraavat suvut: Ille, Göös, Uggla, Favorin, Ahlström ja Rydman. Vanha päärakennus oli rakennettu 1830. Se paloi 1942, ja siitä on jäljellä vielä pylväikkö. Uusi päärakennus on rakennettu vanhaan pihapiiriin.

 

 

Ainoa Kaarina Hannuntyttären aikainen rakennus on kellari, kuvattu keväällä 2010 kuten alla olevat Vääksyn rakennukset.

 

 

 

Vääksyläisiä Rannan pirtistä

Ilkka Koukkula (ilkka.koukkula@netsonic.fi) Helsingin Töölöstä on lähettänyt Huutijärven kylätoimikunnalle kuvia vanhasta Vääksystä ja sen asukkaista Rannan pirtissä nykyisellä Myllytiellä. 

– 1950-luvun jälkipuoliskolta on kuvia Vääksyn kylän Rantalan tilan rakennuksista (Rannan pirtti, 258) sekä tuolloin vielä elossa olleesta isoäidistäni Gustaava Rannasta (s. Syrjänen).  Heikki Ranta oli tuolloin jo kuollut, Ilkka Koukkula kirjoitti talvella 2009-10.  

 Heikki Ranta sai vuokralunastuksessa kahden hehtaarin maa-alan Vääksystä. Siitä muodostettiin Rantala 1:18 vuonna 1926.

 

Gustaava Ranta. o.s. Syrjänen.

Eeva ja Gustaava Ranta. Rantalan ensimmäinen sauna oli pihapiirin talousrakennuksessa navetan ja heinäladon välissä, toinen rakennettiin rantaan.

 

 

 Rantala

 

Pakari

 

Rantalan pihapiiriä, vas. päärakennus, kaivo ja pakari.

 Pihapiiriä lounaasta Myllytielle.

 

 

Kyläkirja ”Vorssinmantaa ja muuta

hiekkamaan historiaa Huutijärveltä”

Vuonna 2004 valmistui kyläkirja Vorssinmantaa ja muuta hiekkamaan historiaa Huutijärveltä.

Harjun kupeessa hiekkaisella maalla oli hyvä kasvattaa mm. perunaa. Niinpä Amanda Fors -niminen kyläläinen sai oman lajikkeensa, joka kansan suussa muotoutui vorssinmantaksi.

Kyläkirjat ovat olleet suuressa suosiossa, niin Huutijärvenkin ikioma kirja, jonka kirjoittajina työskentelivät sellaiset nykyiset tai entiset huutijärveläiset kuin professori Aulis Aarnio, Kangasalan Sanomien päätoimittajana työskennellyt Elina Aro ja hänen veljensä, Kangasala-Seurassa aktiivisti toimiva Markku Aro. Valitettavasti kirjaa saa enää divareista, sillä toinenkin painos myytiin llloppuun.


Huutijärvi

o Jokioisten ja Vääksyn kylien muodostama taajama, parin kilometrin päässä kirkolta, on Huutijärvi. Nimi syntyi, kun entisellä Sarsan uomalla huudeltiin lautturia. Uoma kuivui jo yli 400 vuotta sitten. Sen paikalla on Oriveden, Sahalahden ja Pälkäneen risteys.

o Ensin käytettiin nimeä Huutojärvi, joka sitten vakiintui Huutijärveksi. Kymenlaaksossa on sama selitys paikalle nimeltä Huutjärvi.

o Kangasalan kirkkoa suunniteltiin kahteen paikkaan: Liuksiala havitteli sitä omille mailleen ja Vääksy taas omilleen, nimittäin nykyiselle Ristimäentielle. Kumpikaan ei saanut tahtoaan perille.

o Vääksyn eli Wäxsjön kartanoon muutti 1562 Kaarina Hannuntytär, Juhana-herttuan rakastajatar ja tämän neljän lapsen äiti. Laiska-Jaakko de la Gardie oli Kaarina Hannuntyttären Sofian poika. Pahat tulipalot tuhosivat kartanon ainakin vuosina 1596 ja 1942. Joutsiniemi kuului alun perin Vääksyyn. Kansa kutsui Kerppolaakin kartanoksi, mutta sitä eivät aateliset omistaneet, joten se on ollut oikeammin suurtila. Muita suuria taloja olivat Marttila, Katila ja Prinssi-Jussila.

o Miksi Huutijärvellä on ollut niin monta puutarhaa? Sodan jälkeen tehtiin paljon lapsia ja varsinkin siirtolaistilat olivat pieniä, joten piti erikoistua.  Kerppolassa oli 1 150 marjapensasta 1930-luvulla ja 270 omenapuuta. Kerppolan kesäomena ja talviomena Eppulainen, kehittäjänä puutarhuri Eino Salo, ovat täältä kotoisin.

o Tunnetuimpia huutijärveläisiä ovat olleet kartanonomistajien lisäksi mm. opettaja-päätoimittaja Eero Aro, Kangasala-Seuran perustajiin kuulunut paikallishistorian harrastaja Kalle Vuolle, ent. Hagerlund, kansanedustaja Pentti Lahti-Nuuttila, postineiti Anna Seppälä, jonka äitikin jo hoiti postia ja jonka hautamuistomerkin kunnostusta kylätoimikuntakin avusti, opettaja Maija-Kaisa Jernqvist, työväenolympialaisten keihäänheiton kultamitalisti Hannes Ilmanen, joka oli myös taitava painija, professori Aulis Aarnio, kuvataiteilija Marianne Laiti ja monta muuta.


Alatien ja Kirvesmiehentien välillä näkee
arkkitehtiopiskelijoiden piirtämiä ja
ammattiopiskelijoiden rakentamia taloja.


Huutijärven vuosia:
o 1604 Sarsan uoma kuivui ja koskimyllyt kävivät tarpeettomiksi,
o 1859 Kangasalan ensimmäinen kauppa avattiin Huutijärvelle eli Jokioisiin,
o 1904 Huutijärven posti avattiin ja 1991 lopetettiin,
o 1906 kansakoulu aloitti ja ensimmäiset puhelimet tulivat kylään,
o 1917 ensimmäiset sähkövalot, 1920-luvulla Kangasalan ensimmäinen autokorjaamo aloitti nimellä Huutijärven Paja Oy,
o 1961 ammattikoulu valmistui ja
o 1974 ohitustie valmistui ja kylä pirstottiin kahtia.

Lähde:
Elina Aro-Aulis Aarnio-Markku Aro:
Vorssinmantaa ja muuta hiekkamaan historiaa Huutijärveltä
Kustantaja Huutijärven kylätoimikunta 2004.

 

Täällä huoltoaseman kahviossa
pidetään useimmat
kylätoimikunnan kokoukset.


KYLÄTOIMIKUNNAN YHTEYSTIETOJA

 

Puheenjohtaja Timo Valkama, Haakentie 4, 36270 KANGASALA050 368 4205,

timo.valkama(ät-merkki)saunalahti.fi

 

Sihteeri Aila Suoanttila, Ristimäentie 11, 36270 KANGASALA, 050 561 0173, aila.suoanttila(ät-merkki)gmail.com

 

:Taloudenhoitaja Piia Hatunen, Laiskajaakontie 11, 36270 KANGASALA, 044 0581 611

piia_hatunen(ät-merkki)hotmail.com

 

Varapuheenjohtaja Pekka Joutsiniemi,  Joutsiniemen kartano, 36270 KANGASALA, 0400 541 232, pekka.joutsiniemi(ät-merkki)jippii.fi

 Jäsenet:

Jarmo Lehto, Kisarannantie 133, 36270 KANGASALA, 040 5390 771, ei sähköpostia

 Marko Meriö, Venttiväylä 10-14 B 4, 36270 KANGASALA,  040 704 4496

marko.merio@kotiportti.fi

Marjatta Pöllänen, Marttilanrinteentie 6, 36270 KANGASALA, 050 552 0472, marjatta.pollanen(ät-merkki)kolumbus.fi

Sannaliisa Ylätalo, Ristimäentie 16, 36270 KANGASALA, 0400 720 721, sannaliisa.ylatalo(ät-merkki)netti.fi

 

Koulun kuuset näkyvät kauas.